tiistai 16. joulukuuta 2014

Luukku 16


Olen ajoittain miettinyt sitä, miten Ginga olisi voitu toteuttaa eri eläimillä. Villikoirat ovat helppo eläinvalinta, koska koirat ovat laumaeläimiä ja lisäksi lihansyöjiä, joten esimerkiksi karhuja vastaan taisteleminen on siltä osin loogista. Nykyään on kuitenkin olemassa monia eläinaiheisia sarjoja, joista itselleni tutuimpia on esimerkiksi Erin Hunterin Soturikissat. Soturikissat -sarja kertoo neljästä klaanista, joiden kissat elävät samalla alueella, mutta omilla reviireillään. Heillä on oma soturilaki, omat soturiesi-isät, tavat ja tottumukset sekä tehtävät klaanilaisille. Jokaisessa klaanissa on muun muassa parantaja ja kaikki ovat sotureita, elleivät ole naaraita, joilla on pennut.
Soturikissoissa kissat elävät villinä taistellen elämästä ja kuolemasta. Ne karttavat ihmisiä ja puolustautuvat muilta klaaneilta, mutta täydenkuun aikaan klaanit kokoontuvat ja sinä yönä verenvuodatus on kiellettyä.

Itse olen todella tykästynyt Soturikissoihin ja aloin miettimään, olisiko Ginga toiminut, jos hahmoina olisi ollut esimerkiksi kissoja. Hopeanuolessa seurataan Ginin varttumista karhukoiraksi, joka ei sovi kissalle. Soturikissoissa kissat taistelevat kuitenkin esimerkiksi mäyriä, koiria ja kettuja vastaan, joku näistä olisi voinut olla vihollisena karhujen sijaan. Näistä ei kuitenkaan ole ihmisille vastusta toisin kuin karhuista, jotka ovat suuria, vahvoja ja verenhimoisia Gingassa. Ihmisten ei olisi tarvinnut taistella mäyriä vastaan niin, että olisivat lopulta luovuttaneet. Ketut eivät myöskään murtautuisi puumökin seinästä läpi ja tappaisi sisällä olleita miehiä. 
Lähde
Tämän osalta kissat olisivat huono valinta, koska mitään ylitsepääsemätöntä vihollista ei olisi, joille kissat pärjäisivät ihmistä paremmin. Voisi tietenkin olla, että joku jättimäyrä alkaisi keräämään joukkoja ja lopulta se kehkeytyisi kissojen ja mäyrien väliseksi taisteluksi, mutta ihmisiä se tuskin hetkauttaisi tai jos he siitä välittäisivät, alkisi varmaan sekä mäyrien että kissojen hävitys samantien.

Hunterilla on myös toinen eläinsarja, Etsijät, joka kertoo puolestaan karhuista. Olen oikeastaan pohtinut Gingaa myös toisinpäin, mitä jos koirat olisivat olleet se paha puoli ja karhut hyviksiä? Tosin, ihmisillä ei ole karhuja lemmikkinä ja siinä vaiheessa taisteltaisiin monia koiria vastaan eikä vain yhtä koiraa ja montaa karhua. Vois olla kuitenkin mielenkiintoista nähdä tällainen tilanne, missä karhut ovat se ahdistellumpi osapuoli ja koirat siinä tarinan vihollisen roolissa.

Gingan tilalla voisivat tietyllä tavalla toimia myös esimerkiksi hirvieläimet, jolloin taistelu olisi kahden lauman välistä. Weedissähän Ouun soturit taistelevat Hougenia vastaan, voisihan hirvieläimillä (sekä kissoilla ja karhuilla) olla saman tyylistä kamppailua, mutten tiedä jaksaisiko hirvien taistelu kiinnostaa lukijoita. Soturikissat ovat kuitenkin todella suosittu sarja nuorten keskuudessa ja siitäkin kyllä on tullut mangoja, jotka liittyvät tarinan sivujuoniin.

Mielestäni Weedin ja Orionin juonirunkoa voisi hyödyntää muissakin eläimissä, mutta itse Hopeanuolen juonirunko on sellainen, ettei koirien tilalle oikein muu eläin sovi, koska ihmiset ovat suurehkossa roolissa tarinassa, koska Akakabuto tekee tuhoja ihmisille. Jos Akakabuton tilalla tosiaan olisi vähän suurempi mäyrä, olisi se varmaan kaadettu, Akakabuto kun oli kuitenkin jättiläiskarhu ja karhut ovat jo normaalisti suurikokoisia petoja.
Olisi mielenkiintoista nähdä eri eläinlajeista tehtyjä tarinoita ja suosittelenkin Soturikissojen lukemista, mikäli eläintarinat kiinnostavat. Olen vähä alkanut kaivata Gingaankin tietynlaista esi-isiin uskomista, jota Soturikissoissa on. Kissat uskovat Tähtiklaaniin, jonne kuolleet kissat menevät ja he saavat heiltä ennusteita ja näkyjä liittyen tuleviin koitoksiin. Gingassa olisi ollut mukava nähdä jotain tämän tapaista tai ainakin jotain tietynlaista edesmenneiden johtajien kunnioitusta olisi kiva nähdä. Lähinnä Gingassa saatetaan muistella kertojan tai jonkun hahmon ajatusten kautta jotain edesmennyttä hahmoa. Ginga on kyllä hyvä siinä, ettei koirilla ole tiettyä uskomusta mihinkään yliluonnolliseen voimaan, mutta olisihan sellaista joskus hauska nähdä.

7 kommenttia:

  1. Soturikissat vaikuttaa mielenkiintoiselta.. Täytyykin tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Itse olen ainakin tykästynyt kovin tuon klaanielämän takia ja ylipäätään kirjoissa on aika paljon toimintaa. Ne eivät myöskään ole sellaisia 700-sivuisia tai vaikeaselkoisia, vaan helppoja luettavia. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen ajatus että Gingassa koirat olisi korvattu vaikkapa niillä mainitsemillasi hirvillä. Sarjan kulku olisi varmasti aikalailla erilainen ja minua ainakin hymyilyttää kun yritän kuvitella hirveä tekemässä battogaa. Loppuun pieni huomautus eräästä asiavirheestä. Soturikissat eivät usko Taivas- vaan Tähtiklaaniin. Sekoitit varmaan klaanit keskenään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän aivopieru tuossa kohtaa on käynyt, Tähtiklaania tarkoitin tietenkin! Ei sitä ole tajunnut oikolukiessaankaan, että on mennyt kirjoittamaan väärin. Kiitos huomautuksesta. :D

      Eihän hirvien välttämättä mitään ZTB-iskua pitäisi tehdä, niillä voisi olla jotain erilaisia battogakykyjä, mikäli niillä sellaisia pitäisi olla sarjassa. :)

      Poista
  3. Soturikissat on minunkin lempisarjani, mutta Erin Hunterilla on kolmaskin sarja; Selviytyjät jossa on sitten koiria :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän Selviytyjät, mutten maininnut sarjaa tekstissä tosiaan siksi, koska siinä päähenkilöt ovat koiria. Itse en ole vielä tutustunut tähän sarjaan, vaikkakin ensimmäinen osa on ollut jo kauan lainassa kirjastosta.

      Poista
  4. Jes, joku muukin tietää Soturikissat! On kyllä niin paras sarja että...

    VastaaPoista