keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 3


Talvi on hyvin oleellinen vuodenaika Ginga-tarinoissa. Itse olen pistänyt jo aikaisemmin merkille sen, että yleensä suuret taistelut käydään juuri talvella ja taistelun keskellä nousee voimakas lumimyrsky, joka tekee taisteluolosuhteista vaativat.

Hopeanuolen alkaessa on talvi ja verenhimoinen Akakabuto tappaa ihmisiä vuorilla. Se ei nuku talviunta, joten se on ihmisille uhka ympäri vuoden. Jos Hopeanuolessa olisi ollut kesä siihen aikaan, kun Riki lensi rotkoon ja Akakabuton täysikasvuinen pentu ammuttiin, olisi sarja voinut saada hieman keveämmän alun. Luulen, että koska talvi itsessään on rankin vuodenaika, tuo se lisää haasteita selviytymiseen. Talvella on kylmää ja pimeää sekä paksu lumihanki peittää maata. Talveen kuuluu lumimyrskyjä, joita voi hyvin hyödyntää, kun halutaan lisätä vähän vaikeusastetta.
Talvi voi saada tilanteet näyttämään myös muutenkin uhkaavilta. Akan ja Donin ruumiit eivät olisi ehkä näyttäneet niin rajuilta, jos ne eivät olisi maanneet lumihangessa verisinä. Valkoinen maisema tuo tietynlaisen kontrastin punaiseen vereen ja se erottuu paremmin muuten vaaleammassa taustassa. Kaiken lisäksi lumisade peittää jäljet ja saattaa tukkia teitä tai reittejä, jolloin kadonnutta Goheita olisi ollut vaikeampi etsiä eivätkä miehet välttämättä olisi päässeet hakemaan tätä hoitoon.

Hopeanuolen kasvaessa siirrytään luonnollisesti kevääseen ja siitä kesään. Villikoirat keräävät koiria kesän ja syksyn välissä, sillä kun päästään kohti Suurta taistelua, ensilumi yllättäen laskeutuu maahan. Kylmyyttä oli hyvä hyödyntää siinä yhteydessä, että karhujen olisi pitänyt käydä talviunille ja ne olivat jokseenkin sekaisin siitä, että lumisade alkoi. Harppuunakarhu onnistui piiloutumaan lumihankeen eivätkä koirat huomanneet sitä, todennäköisesti lumen takia. Mosan ja tämän karhujoukon soturithan haistoivat ennen kuin karhut ilmaantuivat maan alta, mutta koirat eivät osanneet odottaa karhujen piiloutuvan jalkojen alle.
Suuri taistelu alkaa lumisateessa, mutta taistelun edetessä se muuttuu vähitellen lumimyrskyksi. Kieltämättä myrsky on paljon uhkaavampi sääilmiö kuin poutapäivä tai vain pieni lumisade. Ehkä lopputaistelun lumimyrsky myös kuvastaa jotenkin sitä, että tiikeriraitaisen Ginin kamppailu Akakabutoa vastaan päättyy viimein, kohtasihan tuo hirviökarhun ensimmäistä kertaa silmästä silmään lumimyrskyn aikaan, kun Riki putosi rotkoon.

Talvi ei kuitenkaan ole Hopeanuolessa pelkkää lumimyrskyä ja taistelua, sillä animessa nähdään kauniitakin lumimaisemia vuorilta ja laskettelurinteiltä. Talvi on ennen kaikkea turismiaikaa, sillä laskettelijat tulevat ja majailevat Fujiwaran majatalossa.

Weedissä tarina ei alakaan talvella, mutta viimeinen taistelu Hougenia vastaan tapahtuu lumimyrskyssä. Talvi kuitenkin tulee ajoissa ja suurinosa tapahtumista tapahtuu suht hyvässä säässä. Esimerkiksi Johnin ja Hougenin miehien välisessä taistelussa ei ollut lumimyrskyä, mutta kamppailu tapahtui pimeällä. Myös Kamakirin ja Hiron taistelussa oli poutasää, mutta suurimmissa taisteluissa oli kuitenkin itse myrsky mukana, muun muassa Genban ja kai-koirien välisessä taistelussa, Genban ja Ouun joukkojen taistelussa, Kamakirin ja Touben yhteenotossa sekä itse viimeisissä taisteluissa Hougenia vastaan. Vaikka Johnin ja Hiron taisteluissa ei ollutkaan myrskyn aineksia, oli kohtaukset toteutettu ihan hyvin. Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että nämä suurimmat taistelut saivat enemmän uhkaa myös arvaamattomista sääolosuhteista. Esimerkiksi Weed ei olisi voinut käyttää viimeistä battogaansakaan, ellei myrskytuuli olisi puhaltanut ja kääntänyt hyökkäyksen liikerataa.
Weed-animessa ukkosmyrsky saapuu parahiksi pelastamaan Ouun koirat ja salama iskee Gajoun huipulle kiivenneeseen Hougeniin, vaikka ukonilma on hyvin harvinaista talvella. Ouun sotureilla kävi tuuri tässä suhteessa.

Weed-animessa maisemat on tehty oikein kauniisti ja on ilo, että mukana on myös kauniita talvimaisemia ainaisten lumimyrskyjen sijaan. Suht pitkään jatkuva talvi antaa jälleen tilaisuuksia hyödyntää sen eri ominaisuuksia. Joukoista jää jäljet hankeen ja sitä pystyi hyödyntämään jäljityksessä, Murder S putosi jään läpi veteen painavien metallijalkojensa takia ja Touben ruumis jäätyi kovassa lumimyrskyssä.

Talvea on hyödynnetty siis monin eri tavoin Gingassa ja se on mielestäni ikään kuin sarjan teemavuodenaika. Näin suomalaisena se sopii hyvin, onhan meilläkin pimeä ja kylmä talvi. On myönnettävä, että Hougenia vastaan käyty kamppailu oli ehkä ihan hyvä käydä talvella. Sadesää sopi Yukimuran kuolemaan kyllä ihan hyvin, mutta itse niin sanotun pääpirun kohdalla se ei ehkä olisi toiminut, osasyin juuri siksi, ettei Weed todennäköisesti olisi saanut tuulenpuuskaa avukseen. Olisi ollut kuitenkin mielenkiintoista nähdä Hougenia vastaan käyty taistelu myös vaikkapa kesällä tai syksyllä, mutta onneksi Shogunia vastaan käyty taistelu oli toteutettu sadesäällä eikä sekään ajoittunut talveen. Nyt vuorossa ovat Venäjän sotakoirat eikä taisteluja käydä talvella sielläkään, oikeastaan talvi ei taida tulla enää ollenkaan Weed-mangan aikana. Orionissa asiahan on erikseen, sillä sielläkin Masamunea vastaan käyty taistelu käydään talvella. Silloin ei kuitenkaan jyllää lumimyrsky, ihme kyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti