Luukku 4

Tätä osaa olen odottanut erityisen paljon, sillä viimein itse sotakoirasaaga pääsi alkuun ja viholliset näyttäytyivätkin jo heti ensikättelyssä. Sotakoirien esiintyminen oli uhkaavan oloinen ja antoi hyvän lähdön kyseiselle mangaosalle, sillä itse ainakin odotin innolla näkeväni taas noita tappokoneita.
Vähän yllätyin, kun Jeromen kerrottiin lähteneen Hokkaidoon. Syy selvisi kyllä nopeasti, kun vanha kunnon Hakuro ilmestyi tarinaan. Oli todella kiva nähdä vanhaa Suuren taistelun veteraania pitkästä aikaa ja pidän paljon tämän huskylaumalaisten ulkonäöistä. Varsinkin Hakuron lapsenlapset olivat suloisia pieniä pentuja.
Oli vähän hassua, ettei Hakuro ollut kuullut Hougenista mitään. Olihan Hougen yrittänyt saada Yukimurankin joukkoihinsa ja olisi luullut, että tämä olisi suuruudenhulluna lähettänyt alaisiaan ympäri Japania kiristämään koiria joukkoihin. Ehkä Hougenin laumalaiset eivät päässeet Hokkaidoon asti tai eivät edes viitsineet yrittää veden ylitystä.

Viimein Sasuke jäi kiinni valehtelustaan! Olin helpottunut GB:n ja Kyoshiron mätkiessä shibasta luuloja pois, mutta sitten liian tutuksi tullut ällöilyhuumori astui jälleen peliin. Tässä osassa huumori oli kaikista mauttominta, eikä Sasuken ripulointi aiheuttanut muuta kuin myötähäpeää itselläni. Kohtaus olisi ollut parempi, jos koko ulostaminen olisi jätetty pois, mutta tottakai tämäkin kohtaus piti vetäistä yli hilseen ja samalla aiheuttaa häpeää Sasukea kohtaan.
Paljon parempaa huumoria oli kohtauksessa, jossa Cross laittoi vastaan nenäkkäälle Kyoshirolle. Ihanaa, että Cross jaksaa yhä näyttää olevansa arvokas soturi eikä pelkkä rouva. Saisi Kyoshirokin oppia hieman nöyryyttä veteraanitaistelijoiden edessä.
Koyukin avuttomuus ärsyttää yhä itseäni, enkä ole vieläkään oppinut tykkäämään hahmosta ollenkaan. Kotetsu puolestaan on ihan hauska veijari, mutta Koyuki vain juoruaa Weedistä ja leikkii prinsessaa hädässä. Hyvä, että edes Kotetsu piikittelee tätä, onhan sekin kotikoira, mutta paljon sisukkaampi kuin isosiskonsa.

Jeromen kohdattua tapetut sotilaat olin taas vähällä lyödä kämmentä otsaan. Ennen kuolemaansa yksi sotilas pyytää Jeromea viemään viestin Hakurolle, mutta eikös ammattitappaja lähde vain etsimään vaaraa yksinään ja vieläpä kehtaa sitten valittaa, ettei halua kuolla vielä. Olisiko kannattanut sitten kääntyä takaisin Hakuron luokse ja hakea apujoukkoja? Luulisi, että ammattitappaja olisi tajunnut sellaisesta teurastuksesta, että vihollisella oli suuri joukko taistelijoita.

Viimein myös Lydia ilmestyi tarinaan! Olen kuullut nartun olevan eri maata kuin Gingan nartut yleensä (vaikkakin Orionissa tästäkin tulee kotiäiti) ja ennen kaikkea olen innoissani, koska kyseessä on sotakoira. Lydian ensiesiintyminen oli mielenkiintoinen ja arvasin kyllä, että narttu aikoi valehdella Jeromelle ja Jerome meni suoraan ansaan. Onneksi Jerome on kuitenkin hyvä taistelija ja saimme nähdä koulutettujen koirien välistä taistelua. Sotakoirat ovat jo siitäkin kiinnostava vihollinen, että ne ovat saaneet tappajan koulutuksen aivan niin kuin Jeromekin. Haluan nähdä, miten Ouun joukot selviävät niitä vastaan.
Victor on aina herättänyt kiinnostusta ulkonäkönsä takia ja kieltämättä hahmo on mielenkiintoinen. Ennen kaikkea odotan Aramin, Bozlevin ja Maximin saapumista tarinaan, sillä ne kaikki vaikuttavat omalaatuisilta hahmoilta.

Giniltä oli todella huono veto mennä töksäyttelemään kysymyksiä Koyukille. Ginin kannattaisi ensin puhua Weedin kanssa, Ginin kysymykset rakastamisesta tuntuivat jokseenkin ahdistavilta ja muutenkin inhoan sitä, miten Ginistä on tullut tuollainen ajattelematon ja sanoisinko tunteeton hahmo. Gin on kamalan etäinen koko Weedissä, koko ajan vakavana ja miettimässä omia ajatuksiaan. Missä on GNG:n aikainen sankari?
Onneksi Gin oli jutellut Weedin kanssa myöhemmin, olisin ehkä halunnut nähdä tästä keskustelusta pari pätkää, esimerkiksi miten Weed suhtautui isänsä uteluihin ja mitä Weed vastasi Ginin kysymyksiin.
Yksi asia, joka jäi vaivaamaan erityisesti, oli Sasuken laumasta lähteminen. Irstaileva ja valehteleva uros päättää lähteä Chakon luokse asumaan tuosta noin vain ja se on muka okei Weedille ja kaikille muille?! Hopeanuolen aikaan laumasta lähteminen oli kiellettyä, se tosin saattoi johtua siitä, että oli sotatila ja lähtiväthän monet muutkin Akakabuton kukistamisen jälkeen takaisin kotiseudulleen. Silti ihmetyttää tuo Ouun sotureiden suhtautuminen siihen, että villikoira, soturi, lähtee ihmisten hoiviin asumaan ja kuvittelee pääsevänsä sitten takaisin miten haluaa. Soturit kyllä tulevat käsittääkseni juoksemaan ihmisten hoivissa koko ajan tulevaisuudessa, mutta silti. Itse tulkitsisin tuon laumapetturuudeksi.


Osan loppupuolella Lydia yritti jälleen huijata Jeromea, tällä kertaa kertomaan Hakuron olinpaikan. Olin iloinen, että Jerome näki nartun läpi ja onnistui vieläpä pakenemaankin aika nerokkaasti. Lydiakaan ei ollut niin ovela kuin mitä antoi vaikuttaa, sillä tämä vain jätti muka-tajuttoman Jeromen yksin ja lähti saalistamaan peuraa. Molemmat hahmot ovat kuitenkin juonikkaita ja viisaita, ja siksi kiinnostaakin nähdä mihin tämä tarina vielä etenee.

Seuraavassa osassa näyttäisi jälleen olevan metsäkansi, joka ei näytä sopivan ollenkaan kannessa olevaan Weedin hahmoon. No, toivotaan, ettei kansi jatka samaa metsätaustaketjua. Tämän osan kansi oli ihanan piristävä ja erilainen, tällä hetkellä tämä kansi taitaa olla henkilökohtaisesti suosikkini Weedin suomijulkaisuista. Toivoisin erilaisempaa kansivalikoimaa edelleen, sillä Suomi ei ole pelkkää metsää sentään.

Vielä osaan liittyviä avatareja.

Mitä mieltä sinä olit Weedin 37. osasta? Kiinnostavatko sotakoirat?