Luukku 12

Tämän päivän luukussa on hyvän ja pitkäaikaisen ystäväni Lauran pohdintoja omasta Ginga-faneudestaan. Olemme tunteneet sen ~10 vuotta ja kaikki lähti yhteisestä fanituksen kohteesta, Gingasta.

Minulle annettiin melko vapaat kädet kirjoittaa teille jotain itsestäni ja Gingasta – mm. siitä miten löysin sarjan, millaista fanitus on, tai on joskus ollut, eroaako se jotenkin nykypäivänä siitä mitä oli joskus.

Kuten useimmilla, omakin ensimmäinen muistoni sarjasta on ennen kouluikää. Se on silti todella hämärä, muistan vain että sain kirjastosta lainata videon jossa oli kannessa söpöjä koiria – noh, olihan se sisältö vähän erilaista kuitenkin.. Muistan kunnolla vain ykkösestä kohdan jossa Akakabuto seisoo metsässä ja katoaa lumimyrskyyn. Sen verran pelkäsin että taisi katsominen jäädä siihen. En siis juurikaan innostunut sarjasta silloin.

Vuosien jälkeen, ala-asteen ensimmäisillä luokilla meillä oli koko pienessä koulussamme jonkun sortin ”Hopeanuoli-buumi”, kaikki lainailivat videoita toisilleen ja leikkeihin kuului aina koirat ja karhut. Itse en juurikaan ollut innostunut, tosin jotenkin muistinkin nähneeni jonkun videoista ennen. Jossain kohtaa taisin jopa inhota koko Hopeanuolta, tuntui että kavereillani ei elämässä muuta ollutkaan. Kuitenkin kerran lainasin kakkososan, ja noh, loppu onkin varmaan aika selvä.

En saanut sarjasta millään tarpeekseni. Ei mennyt kauaakaan, kun löysin tieni internetin ihmeelliseen maailmaan ja tottakai hopeanuoli.comiin. Tuohon aikaan netti ei ollut vielä niin itsestäänselvyys, varsinkaan lapsille, joten hetkessä sainkin tietää sarjasta valtavasti lisää ja tiedoillani lisäsin koulukavereidenkin innokkuutta. Yhteenkuuluvuuden tunne oli hieno.

Olen aina suhtautunut varsin fanaattisesti ja omistautuneesti elokuviin, tv-sarjoihin ja niiden hahmoihin. En kuitenkaan usko että mikään vetää vertoja sille, miten suuri osa Ginga on ollut elämääni ja paljonko se on vaikuttanut kaikkeen. Tuolloin 2-3 luokilla alkanut fanitus jatkui useita vuosia taukoamatta. Ginga näkyi melkeinpä jokapäiväisessä elämässäni – ja näkyy toki edelleen. Yksi parhaista muistoista oli leikkaamattoman boksin saaminen. Muistan ensimmäisillä katsomiskerroilla itkeneeni jokaisen osan jälkeen aivan hysteerisesti, koska sarjalla oli vain niin suuri vaikutus ja sanoma.

Fanitukseeni kuului arvatenkin myös keräily. Kovin suurta kokoelmaa en saanut kerättyä missään vaiheessa, mutta muistan sen ilon mitä jo yhdestä mangasta sai revittyä. Silloin ei voinut kuin unelmoida esimerkiksi siitä, että sarjoja käännettäisiin joskus suomeksi.

Olin noin 12-vuotias, kun rohkaistuin ja rekistöröidyin kaikenikäisten foorumille. Olin melko aktiivinen siellä, ja liikuin myöhemmin myös mm. gingaboardin ja vanhempien foorumilla.

Tutuistuin paljon uusiin ihmisiin ja sain uusia kavereita lähestulkoon eri puolilta maailmaa. On myös huomioitava että tämän blogin pitäjä Yuriko onkin periaatteessa pitkäaikaisin ystäväni, lähes 10 vuotta olemme tunteneet, kiitos Gingan jota kautta siis tutustuimme.

Jossain kohtaa aika alkoi olla kortilla koulun ja harrastukseni takia. Ihme kyllä, Ginga oli se, joka alkoi pikkuhiljaa jäämään. En kuitenkaan kirjoita tätä tekstiä otsikolla ”entisen fanin mietteitä sarjasta”, koska koen edelleen olevani fani. Ehkä ikäänkuin uskalsin jättää nimenomaan Gingan taka-alalle, kun kokoajan tiesin, ettei se lopullisesti mihinkään ”häviä”.

Muistan esimerkiksi sen riemun, kun kuulin että sarjat käännetään suomeksi. Hyllystäni löytyykin jokainen tähän asti ilmestynyt osa. Muuta en ole keräillyt enää moneen vuoteen, mutta tosin Ginga on ainoa sarja, johon liittyvää tavaraa olen ylipäänsä joskus edes keräillyt. Jollain tapaa en kokenut sitä kovin mielekkääksi hommaksi, tavaroista saatu ilo tuntui jotenkin lyhytaikaiselta ja rahanmeno oli melkoista. Olen arvostanut aina enemmän esimerkiksi sarjaan liittyviä muistoja, joita onkin valtava määrä, sekä hyviä että niitä huonojakin, yhtäkään en silti vaihtaisi pois enkä varmasti unohdakaan koskaan.

En ole myöskään rekistöröitynyt uudelle foorumille, mutta käyn aina sillointällöin lukemassa eri keskusteluja. Joskus tekisi mieli ottaa osaa johonkin, mutta olen vain toivottoman laiska kirjoittamaan ja koen muutenkin, että tekstini ovat nykyään (tämä mukaan lukien) täyttä sekamelskaa.. Aiemmin piirsin päivittäin fanarttia, kirjoitin jopa joitain ficcejä (apua..). Molemmat tuntuvat nykyään varsin kaukaisilta ajatuksilta.

Tämä kaikki saa toki itsenikin miettimään, miksi yhä edelleen kutsun itseäni faniksi. Koen kuitenkin asian olevan jotenkin niin, että Ginga ei koskaan katoa elämästäni kokonaan, ja niin kauan olen myös fani. Esimerkiksi jotkut animen kohtaukset ja/tai musiikki pyörivät mielessäni lähes päivittäin, pidän muutaman vuoden ajalta kertynyttä (pienehköä) kokoelmaani ylpeänä esillä, kuten tietysti myös dvd:itä, mangoja.. Löydän paljon muista elokuvista ja niiden hahmoista vertailukohtia Gingan hahmoihin. Olen myös huomannut, että ne sarjat/elokuvat, joihin nykyään suhtaudun varsin palavalla innolla, muistuttavat Gingaa monella tapaa. Samat teemat, samanlaiset hahmot, juoni, lähes mitä vain yhteistä löytyy.. Koen jokseenkin, että Gingasta tämä kaikki on alkanut. Olen ikäänkuin sen kautta löytänyt tämän omanlaisen elämäntapani.

Tälläinen stoori tästä sitten tuli, toivottavasti edes joku jaksoi lukea. Haluaisin vielä erityisesti korostaa sitä, että kun joku asia vain on tarpeeksi mahtava, suuri ja vaikuttava, - tässä tapauksessa Ginga - se pysyy jollain tapaa elämässä mukana aina, luultavasti ihan hautaan asti.

Hyvää joulunodotusta kaikille blogin lukijoille minunkin puolestani! Toivottavasti huomisesta luukusta paljastuu jotain mielenkiintoisempaa ;)