perjantai 28. helmikuuta 2014

Kokoelmani kuvina - osa 2

Viime postauksessa esittelin animet ja mangat. Tässä postauksessa esittelen kaikkea muuta.

TAIDEKIRJAT

Ginga Densetsu Weed Gengashuu eli taidekirja. Tämä on
alkuperäinen versio, sain tämän joskus joululahjaksi.

WEED Taidekirja, suomijulkaisu.

FIGUURIT


Tesshin-, GB- ja Ken-figuurit.

Blue-, Gin- ja Weed-figuurit.

PEHMOT


Kokoelmani helmi: iso Weed-pehmo. Äitini osti tämän Bemmusta n. 50 eurolla.

Kyoshiro- ja Akame-pehmot. NÄMÄ EIVÄT OLE AITOJA! Sain nämä joululahjaksi.

JULISTEET


Japaninkielisestä taidekirjasta saatu juliste. Omistan myös
 toisen tällaisen, suomijulkaisusta tulleen.

Meteor Ginin mukana tullut juliste.

Meteor Ginin julisteen takapuoli, koirien reittikartta japaniksi.

Anime-lehdestä saatu juliste.

Jonkun Hopeanuoli-mangan mukana tullut juliste.

MALLIKUVAT

Gin-mallikuva. En saanut otettua kunnon kuvaa omastani,
joten turvauduin Urumin tuotekuvaan.

Weed-mallikuva. En saanut otettua kunnon kuvaa omastani,
joten turvauduin Urumin tuotekuvaan.
 MUUT

Hopeanuoli-aiheisia pinssejä ja yksi magneetti. Vasemmalta oikealle:
Traconista ostettu fanmade Akakabuto-pinssi. Tekijää en valitettavasti muista, jos
joku tunnistaa niin kiitos jos ilmoitat! I ♥ GIN (ilman tonicia, kiitos)-pinssi on
suomenkielisen mangan julkaisutilaisuudesta saatu pinssi.
Laminoitu Gohei-magneetti, samalta tekijältä kuin Akakabuto.

Collector's Editionin mukana tullut vihkonen ja kännykkäkorun suojapussi.
Idioottilapsena otin korun käyttöön ja tällä hetkellä se on hukassa.

WEED Soundtrack. Sisältää kaikki Weed-animen musiikit. Sain tämän joskus joululahjaksi.

WEED T-paita, kokoa S. Sain tämän joskus joululahjaksi,
 todennäköisesti se ostettiin Hopeanuoli-kaupasta.

Takahashin nimikirjoituskortti. Sain tämän Urumista kaupanpäällisenä
Gaidenin mukana (ja kaksi extrakappaletta).

Traconista ostettua fanitaidetta. Kuvan on tehnyt Emma Auvinen.

Traconista ostettua fanitaidetta. Kuvan on tehnyt Emma Auvinen.

Näiden lisäksi omistan myös kaksi GNG-magneettia (Gin vs. Moss ja joku Mutsuun liittyvä) sekä yhden kirjanmerkkitarran (hyppäävä Gin ja Akakabuto). Lisäksi on vielä fanmade Gin-kirjanmerkki, jonka ostin Traconista. Tekijä ei ole valitettavasti tiedossa. 
En tällä hetkellä tiedä, missä nämä tavarat ovat, joten en saanut kuviakaan niistä. Myöskään netistä en löytänyt tarpeeksi hyviä kuvia, toisesta magneetista en löytänyt yhtäkään.

torstai 27. helmikuuta 2014

Kokoelmani kuvina - osa 1

Kahdessa seuraavassa blogikirjoituksessani esittelen kokoelmaani kuvien kera.

ANIME

Hopeanuolen leikatut suomidub-videot. Ensimmäiset Ginga-tavarani ikinä.

Hopeanuolen metalliboxi. Luulin nuorena tämän olevan
leikkaamaton boksi, mutten pettynyt huomatessani
sen sisältävän leikatut jaksot. Pidin paljon japaniksi katsomisesta,
vaikkei tässä olekaan suomenkielisiä tekstityksiä.

Hopeanuolen leikkaamaton DVD-boksi.

WEED DVD:t. Kuvasta puuttuu viides, koska se oli kuvaushetkellä isälläni.

WEED Collector's Edition-boksi, josta sai mukana tietovihkosen ja Weed-kännykkäkorun.
Ohuet DVD-kotelot eivät ole kuvassa, koska ne sattuivat olemaan kuvanottohetkellä isälläni.
Sinikansisen kotelon sisällä olivat vihko ja koru. Pikkusiskoni voitti tämän Hopeanuoli-mangan
julkaisutilaisuudessa järjestetyssä arvonnassa ja ostin boksin häneltä.

MANGA

Suomenkieliset Hopeanuoli-mangan osat 1-18. Ensimmäisen pokkarin sisäkannessa
 ovat Antti Grönlundin ja Juha Myllärin (sekä kolmannen henkilön, jonka nimeä en
 muista tai käsialasta saa selvää) nimikirjoitukset, jotka sain Hopeanuoli-mangan
julkaisutilaisuudessa.

Hopeanuolen 2. julkaisun osat 8 ja 9 japaniksi. Sain nämä joskus joululahjaksi.

Ginga Densetsu Riki suomi- ja japanijulkaisu. Huomatkaa kokoero mangojen välillä -
itse henkilökohtaisesti pidän enemmän alkuperäisten mangojen koosta.
 Ne eivät ole niin "tiiviisti pakattuja".

Ginga Nagareboshi Gin Shin Gaiden osa 1 suomeksi sekä japaninkielinen Meteor Gin.
Shin Gaidenin ostin itse sen ilmestyttyä, Meteor Ginin sain joskus joululahjaksi.

WEED-suomimangat osat 1-15. Kuvasta puuttuvat osat 16-20, jotka sain
vasta kuvaushetken jälkeen.

Ginga Legend Weed osa 1 englanniksi sekä japaninkielinen Weed Gaiden.
 Äitini löysi ensimmäisen joskus kirpputorilta, Gaidenin sain joululahjaksi.

Kokoelmaa saapui täydentämään viime viikon maanantaina
suomenkielinen Weed Gaiden.

maanantai 24. helmikuuta 2014

WEED Gaiden

Ystävänpäivänä ilmestynyt Weed Gaiden päätyi käsiini jo viikko sitten maanantaina, mutta luin sen kokonaan vasta tänään. Tilasin mangan Urumista, osasyiksi siksi, että mukaan luvattiin ylimääräisiä kortteja Takahashin vierailun ajoilta. Omat korttini eivät kuitenkaan tulleet mangan mukana, koska ne olivat unohtuneet kuoresta. Tänään kuitenkin sain postilaatikosta kirjekuoren, joka sisälsi jopa kolme korttia! Kiitos paljon Uru!


Mangan kansi on sama kuin alkuperäisessäkin. Takakansi on myös samanlainen, tosin siinä on muiden suomimangojen tapaan takakansiteksti. Se sai kyllä kurtistelemaan kulmia, koska jo alkuperäisen Gaidenin omistajana tiesin hyvin, mitä tarinoita kirja pitää sisällään. Ainoastaan yksi tarinoista liittyy mitenkään Weediin. Merin matka kertoo nimensä mukaisesti Meristä, mutta kaikki muut kolme tarinaa eivät ole millään lailla sidoksissa Gingaan. Viimeinen tarina, Hanako, kertoo Yoshihiro Takahashin omasta koirasta. Takakansiteksti on siis todella hakoteille johtava, mikäli ei ole ennen kirjaan tutustunut.

Minulla on myös lisää valitettavaa: nelisivuinen, värillinen tarina Uneksivat soturit on muuten ihan ok, mutta tekstilaatikot vievät aivan liikaa tilaa itse värikuvista. Lisäksi kaksi viimeistä kuvaa ovat väärinpäin (mikä ei yllätä enää yhtään...) sillä viimeisenä kuvana pitäisi olla Weedin joukkojen yhteiskuva, joka komeilee myös suomalaisen taidekirjan kannessa.


Ensimmäinen niin sanottu varsinainen tarina, Merin matka, oli minusta suht mielenkiintoinen. Ehkä itseäni jäi harmittamaan se, että tarina pyöri enemmän Justice-vapaaehtoisryhmän ympärillä kuin itse Merin. Oli kuitenkin mielenkiintoista päästä viimein sisälle itse tarinaan, japanilaisesta kun ei saanut selville, keitä koirat olivat ja miksi he auttoivat itse kutakin.
Kieltämättä itse naurahdin ryhmän Justice-nimelle. En tiedä, se vain kuulostaa jotenkin todella typerältä. Nimi yrittää ikään kuin olla jotenkin hieno, mutta itseäni se lähinnä huvittaa.
Tarinassa oli paljon erilaisia hahmoja ja pidän siitä paljon. Oli myös kiva, että niinkin moni oli mainittu nimeltään ja useammalla oli edes puheenvuoroja koko tarinassa.

Tarina loppuu mielestäni hieman liian nopeasti. Mer lähtee matkaan, eikä siitä sitten sen koommin kerrota mitään. Olisi myös ollut hienoa nähdä Jodie Weedin joukoissa. Tämä ei olisi välttämättä ollut pelkkä pelkäävä narttu ja tuntui, että tällä oli myös enemmänkin roolia Justicessa - tai sitten urokset kokivat velvollisuudekseen suojella "madonnaansa" ja ehkä ryhmittymän ainutta narttua? Kuka tietää.


Lonely Ronit ovat nousseet suosikeiksini, pidin todella paljon Shin Gaidenin tarinasta. Tähänkin tarinaan olen tutustunut vain kuvia selailemalla ja olin jokseenkin perillä, mitä tarinassa tulee tapahtumaan.
Tämä ensimmäinen osa on hieman tylsempi, kuin toinen osa, mutta pidän tästä silti. Ron on yhä yksi lempihahmoistani Ginga-tarinoiden ulkopuolella. Hömelö ja hyväntahtoinen tanskandoggi, kuka ei voisi pitää siitä? Myös Buru on miellyttävä hahmo. Tästä paistaa selkeästi se, että tämä on rodultaan kai, mutta Buru on kuitenkin jokseenkin ehkä rauhallisempaa sorttia, kuin esimerkiksi Kurotora. Ei uros silti tappeluja vältä, varsinkaan tässä tarinassa! Shin Gaidenissa uros oli vastahakoisempi lähtemään taisteluun Wolfia vastaan, mutta lopulta koiran kaikoiran luonne nousi jälleen esille ja pahis sai kuonoonsa.

Tarina oli sillä tavalla hieman ristiriitainen itselleni, sillä juuri kritisoituani Takahashin ja Hiratan kommentteja koirien lenkittämisestä, tässä tarinassa se tuodaan esille Ronin mielipiteenä. Suuri koira muistelee, kuinka pääsi vanhan omistajansa luona aina vähintään kerran päivässä kävelylle, mutta uusi perhe ei vienyt tätä koskaan lenkille. Vähän aloin miettimään, että jos Takahashi laittaa hahmon ajattelemaan noin, niin miksei hän itse kävelyttänyt koiraansa?
Itseäni kävi sääliksi Buru tämän kertoessa metsästysretkestä ja siitä, miten hänen isäntänsä jätti koiran oman onnensa nojaan. Kuva itkevästä Burusta hieman hätkähdytti, sillä en muistanut ollenkaan koiran itkevän tarinassa. Se avasi jälleen enemmän kain luonnetta.


Siionin tuuli oli kolmas pitkä tarina. Kertomus painottuu enemmän nyt ihmisiin, mutta siinä on sivuhahmona kaksi koiraa: Shion ja tämän emo Kinumaru. Päähenkilönä on 8-vuotias Kenta, jota kiusataan koulussa. Hän ystävystyy villikoirapennun Shionin kanssa ja alkaa ruokkia tätä ja tämän emoa, jonka nimeksi Kenta antaa Shiro.
Tarinassa korostuu hyvin vahvasti kiusaaminen. Sen lisäksi Kentalla on muitakin huolia: hänen äitinsä makaa sairaalassa kipeänä. Poika ei tiedä, että hän sairastaa syöpää.

Siionin tuuli ei ehkä ollut niin mielenkiintoinen tarina, vaikka melko koskettava kuitenkin. Itseäni oikein harmittaa, ettei Kentan isä puuttunut poikansa kiusaamiseen ollenkaan, kun hän ja Kentan isoveli Yosuke näkevät isompien poikien kiusaavan tätä. Tilanne kuitenkin ratkeaa, kun Kenta vastaa takaisin väkivallalla ja saa ajettua kiusaajat pois.
Toinen, mikä otti päähän, oli päähenkilön pehmous. Senkin jälkeen, kun Oono-niminen kiusaaja on lyönyt häntä, mutta putoaa rappuset alas, Kenta kysyy huolestuneena onko hän kunnossa. En ymmärrä tällaista liiallista hyväntahtoisuutta, kieltämättä päähenkilöstä tuli etäisesti mieleen Weed.

Tämäkin tarina tyssää yhtäkkiä. Lopulta Shionin emo kuolee tuntemattomaan sairauteen ja pentu katoaa jonnekin. Myös Kentan ja Yosuken äiti menehtyy sairaalan pihalla. Lopulta tarina loppuu siihen, kun perhe muuttaa pois kaupungista ja vilaukselta näytetään kuvaa Shionista, joka on yhä hyvissä voimissa.
Olisin kaivannut jotain Kentan ja Shionin hyvästejä tai jotain vähän pidempää lopetusta.


Viimeinen tarina, Hanako, kertoo Takahashin edesmenneestä koirasudesta. Tarina oli lyhyt, mutta ytimekäs. Hanako oli kiltti, mutta karkaili jatkuvasti. Myös Takahashin Kevin-kissalla on pieni rooli, se oli kuulemma hyvin läheinen Hanakon kanssa.
Jälleen kerran on kuitenkin pakko ihmetellä ihmisten päätöksiä. Itse olen sellaista tyyppiä, että en halua lemmikkieni kärsivän yhtään sen enempää kuin on pakko. Hanakon tarinasta tuli sellainen olo, että Takahashi yritti väkisin pitää koirasutta hengissä. Tämä oli kuitenkin 14-vuotias tarinan lopussa, se on kunnioitettava ikä, mutta se myös kertoo siitä, ettei loppu ole kaukana. 
Tarina oli kaunis muisto Hanakolle, mutta loppupuolen tapahtumat saivat vain huokaisemaan. Toivon vain, ettei koirasusi joutunut kärsimään paljoa, vaikken usko sen olevan totta. Tarinan viimeinen sivu, missä on Hanakon ja pionin kuva, on hyvin kaunis. Se on jäänyt muistiini jo siitä, kun ensimmäisen kerran selasin alkuperäisen kirjan läpi.

Tässä omat mielipiteeni Gaidenista. Loppuun vielä kuva Takahashin nimikirjoituskortista, josta mainitsinkin jo alussa.


torstai 20. helmikuuta 2014

Taidekirjan pettymykset

Viime postauksessa ehdin käsittelemään suomijulkaisun haastattelun ja tulin todenneeksi, että se ei täyttänyt aivan odotuksiani. Haastattelu oli pikemminkin satunnaista vuoropuhelua koiriin liittyen. Odotin, että siinä olisi kerrottu enemmän Gingasta, mutta lähinnä saimme tutustua Takahashin koiriin ja hänen tuttuun eläinlääkäriin, Makoto Hirataan.

Haastattelu ei ollut kuitenkaan ainut asia, mikä laski taidekirjan pisteitä silmissäni. Taidekirjan tuli olla suomalainen julkaisu, mutta miksi koirien rotuja ei oltu käännetty suomeksi? Realististen maalausten alapuolella luki hahmon rotu englanniksi.


Tässä esimerkkikuva, joka näkyi jo viime postauksessakin. English Setter, miksei sitä ole vain suomennettu englanninsetteriksi? Ajattelin, että rodut ovat vain jääneet (vaikka sekin haittaisi), mutta kun selasin kirjaa vielä eteenpäin ja pääsin profiilikuva-aukeamalle, meinasin sulkea kirjan samantien.


Profiilikuvat laittoivat minut sanattomaksi. Ei ole kyse painojäljestä, se oli erinomaista, mutta miksi ihmeessä näidenkään hahmojen rotuja ei ole suomennettu? Ja mikä pahinta: miksi yhdestätoista hahmosta viiden nimi- ja rotutiedot puuttuvat? Ei siitä, etten tietäisi ketä hahmot ovat, mutta jos aiotaan kääntää taidekirja suomeksi, jossa ei ole muutenkaan oikeastaan mitään käännettävää, niin luulisi, että ne pienet käännökset myös tehtäisiin.

Olen myös hyvin pettynyt heihin, jotka painavat/liittävät/kirjoittavat nämä tekstit. Weed-mangoista on puuttunut aivan liikaa puhekuplien tekstejä, sivut menevät väärinpäin (Gaiden) ja taidekirjasta unohdetaan melkein puolien hahmojen tiedot. Täytyy sanoa, että kyseisten henkilöiden pisteet putoavat ja pahasti. Itseäni henkilökohtaisesti ärsyttää maksaa täyttä hintaa kirjasta, jossa kaikki ei ole edes kohdallaan. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi yksi satunnainen kerta, mutta mangojen kanssa on tullut töpeksittyä jo aikaisemmin. Gaidenissakin kaksi värikuvaa oli väärinpäin. Eikö näitä kukaan tarkista vai mikä mättää?

Itseäni jäi myös harmittamaan, että parista kuvasta oli poistettu tausta.
Vasemmalla suomijulkaisu, oikealla alkuperäinen.



Nämä eivät niinkään ole pettymystä aiheuttavia asioita, mutta taustakuvalliset kuvat näyttävät minusta paremmilta. En tiedä, onko kyseessä ollut skannausongelmia, joiden takia taustakuvat ovat jääneet lopulta pois, mutta sekin on ihan ymmärrettävää. Senhän takia alkuperäistä kansikuvaakaan ei laitettu suomijulkaisuun.

Tämä oli vähän negatiivinen postaus, mutta haluan tuoda esille ne epäkohdat, jotka itseäni häiritsivät. Suomijulkaisussa oli kuitenkin jotain parempaa, mitä alkuperäisessä ei ollut: juliste oli kiinnitetty fiksusti liimatipalla kirjan takakanteen. Se oli todella hyvin tehty, sillä japanilaisessa kirjassa juliste on kiinni etukannessa ja sitä on hankala ottaa irti. Itseäni alkoi harmittaa, että menin joskus irrottamaan alkuperäisen julisteen, kun nyt sen olisi saanut helposti pois suomijulkaisusta. Mutta eihän sitä voinut tietää, että taidekirja julkaistaisiin suomeksi. Itsekin olen saanut taidekirjani jo monta vuotta sitten ja julistekin on ollut seinällä muutaman vuoden.

Pääpiirteittäin olen suht tyytyväinen taidekirjaan. Kaunis kansi, julisteen viisas kiinnitys, hyvät kuvat ja pienien kuvien suurennokset tekevät siitä kelpo kirjan, jonka kelpaa kyllä laittaa hyllylle esille.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Taidekirjat vertailussa

Viime kirjoituksessa vähän mainitsinkin jo suomalaisesta taidekirjasta. Olen selaillut sen jo muutamaan kertaan läpi ja tänään vertailin sitä myös alkuperäiseen versioon.



Kansien kuvat ovat suurin muutos, mitä suomijulkaisussa näkyy. Kun alkuperäisen kansikuva on yksi iso kuva, joka jatkuu takakanteen, on suomalaisessa yksi kuva itse taidekirjasta napattuna ja takakannessa komeilee tuttu kuva Weed-mangan osan 22 kansikuvasta. Puunrunkoa on jatkettu, jotta näyttäisi siltä, kuin runko jatkuisi kannen ulkopuolellekin.
Pidän henkilökohtaisesti enemmän suomijulkaisun talvikuvasta. Japanilaisenkin kuva on hieno, koska siinä on todella moni hahmo esillä ja yksityiskohtaisesti kuvattu. Talvikuvassa koirat ovat kauempana eivätkä niin tarkkoja kuin alkuperäisen kannessa. Pidän kuitenkin sinisestä värimaailmasta ja erityisesti WEED-logo on hieno sinisten rajausten kanssa.
Suomijulkaisun mattapinta on myös mielestäni parempi kuin alkuperäisen liukas ja kiiltävä kansi. 

Molemmissa taidekirjoissa on samat kuvat, joista osa on erityisesti lempikuviani. Pidän oikeastaan kaikista kuvista, mutta nämä tietyt ovat sellaisia, jotka herättävät enemmän mielenkiintoa ja nään ne ehkä hienompina kuin muut työt.



Akakabuto ja P4. Erityisesti pidän Akakabuton kuvasta, vaikka saatuani taidekirjan ensimmäistä kertaa käteeni ihmettelin, että mitä Akakabuto tekee Weediin liittyvässä taidekirjassa. Kuva on ollut Weed-mangan mainoksena (ja yhä toistan kysymystäni päässäni).
  P4 on yksi suosikkivihollisistani, ehkä siksi, koska hahmon menneisyys on hyvin karu ja se omalla tavallaan kosketti minua. Tässä kuvassa ilmenee hyvin geenimanipuloidun pedon voima ja kuvasta huokuu samanlaista, pahaenteistä tunnelmaa kuin Akakabutonkin kuvasta.


Realistinen kuva GB:stä on ehkä suosikkini neljästä realistisesta maalauksesta. Sasuke on nätti, Ben on ehkä liian epäbenimäinen ja minua harmittaa, ettei hahmolla ole kuvassa helmikaulapantaa. Kagetoran kuva oli ihan hyvä myös, mutta jotain kuvasta uupuu minun mielestä. GB on aivan itsensä ja rotunsa näköinen ja pidän tästä hyvin paljon. Rodun englanninkielistä nimeä en ymmärrä, mutta siitä enemmän vähän myöhemmin.
  Pidän Kagetoran, Kenin ja Joujin yhteiskuvasta. Se on yksinkertainen, mutta jollain tapaa myös erittäin hieno. Jotenkin pidän tuosta hahmovalinnasta, sillä Kagetora on Kenin paras ystävä ja Jouji taas Kenin veli.


Kalliolla seisova Weed tuo taas mieleeni nuoren Ginin. Varsinkin kohtauksen (josta ylläoleva kuva on), missä Gin seisoo kotitalonsa katolla lumisten vuorien näkyessä taustalla. Samanlainen tunnelma on myös taidekirjan kuvassa.


Kaksi viimeisintä kuvaa lempi-listassani, mutteivät läheskään vähäisiä. Ensimmäinen kuva on suosikkini jo siksi, että siinä esiintyy vain vanhoja Ginga-hahmoja. Aikuinen Gin ja taustalla haamuina näkyvät Smith, John, Ben ja Akame. Tämä kuva on suorastaan nostalginen ja se on hyvin kaunis. Pidän paljon värimaailmasta.
 Samaan sarjaan voisi laittaa myös toisen kuvan. Auringonlaskussa Weed ja Sakura juoksevat hiekkarannalla, kun taivaanrannassa näkyy Akamen, Ginin, Benin ja Johnin haamukuvat. Erittäin tunnelmallinen ja kaunis kuva.

Kirjoja vertaillessa huomasin asian, minkä muutama muukin oli huomannut Kaksoissolassa: kuvien sävyerot. Ne pistivät silmään hyvin paljon, kun kirjoja vertasi, muuten niitä ei huomaisikaan. Päätin silti ottaa muutamia kuvia, joissa sävyerot näkee selkeästi.

Suomijulkaisusta otettu kuva vasemmalla, alkuperäinen oikealla.





Itse huomasin, että suomijulkaisun kuvat olivat aikalailla sinisävyisempiä kuin alkuperäisessä. Kuten sanoin, sävyeroja tuskin huomaa, ellei eri kirjojen kuvia vertaa, mutta esimerkiksi Melin kirkkaankeltainen turkki herätti huomiota jo ennen vertailua.

Suomijulkaisuun oli myös käännetty Yoshihiro Takahashin ja eläinlääkäri Makoto Hiratan "haastattelu". Itse lähinnä pidin sitä kaksikon ja toimittajien vuoropuheluna. Kieltämättä haastattelu oli aika pettymys sen osalta, että se oli vain vähän satunnaista jaarittelua koirista.
Se, mikä eniten kiinnitti huomiotani, oli Hiratan puhe siitä, ettei hänen mielestään labradorinnoutajat tarvitse lenkkeilyä eikä hän itsekään lenkitä koiriaan.


Ensimmäinen ajatus, mikä päähän tuli, oli vain "mitä hittoa". Luulisi eläinlääkärinä ja muutenkin labradorinomistajana tietävän, että labradorit ovat hyvin taipuvia lihomaan varsinkin vanhemmiten. En voi käsittää kyseistä ajatusmaailmaa. Varsinkaan Hiratan viimeistä lausetta en voi ymmärtää: jos perhe vie koiran lenkille, niin eikö se silloin muka ole yhdessä perheensä kanssa? Täytyy sanoa, että oli pöyristyttävää lukea tällaista tekstiä eläinlääkärin suusta, varsinkin näin eläinlääkärin ammatista haaveilevana.
  Takahashin sanat saavat myös vähän pyörittelemään silmiä. Tekevätkö he sitten aina niin kuin koira haluaa? Jos koira kerjää ruokapöydän äärellä, annetaanko sille pöydästä ruokaa? Jos se ei halua nukkua lattialla vaan sängyssä, annetaanko sen tehdä niin?

Haastattelu oli pitkä ja päädyin pitämään taukoakin, ennen kuin jaksoin jatkaa pidemmäksi. Jotkut olivat foorumilla kironneet haastattelun lukutapaa, mutta itse ymmärsin sen hetkessä. Ajatuksenahan oli, että sivut menevät japanilaisittain oikealta vasemmalle, mutta palstat luetaan vasemmalta oikealle länsimaalaisittain.

Joka tapauksessa, haastattelu oli yksi pieni pettymys ja jotta tästä kirjoituksesta ei tule aivan kilometriviestiä, kerron loput pettymykset erillisessä postauksessa.