perjantai 6. maaliskuuta 2015

Weed 41 on ilmestynyt!

Weedin 41. osa Kenttätaistelu on ilmestynyt!

Lähde

Ginin johtamat Ouun kärkijoukot kohtaavat Venäjältä tulleen vihollisen. Saavatko Hakuroun murhaajat rangaistuksensa?

Eilen vielä muistin uuden Weedin ilmestymisen, mutta nyt aamulla muistin sen vasta vähän aikaa sitten. Kävin katsomassa uuden kansikuvan ja jestas! Se on minun ottama valokuva kannessa!
Lähetin Punaisen jättiläisen toimitukselle muutaman kuvan, joita he voisivat käyttää Weedin kansissa. Antti-sedän asettama deadline oli aika kiireellinen, mutta valitsin pari vanhempaa kuvaa ja sitten pari näitä viime kesän tunturikuvia. Yllätyin todella, että kuvaani käytettiin, kiitos!

Kansikuvasta sanon sen verran nyt, että se näyttää silmääni ihan hyvältä. Tämä Lehtipisteen kuva näyttää kamalan tummalta, mutta veikkaan kannen olevan vaaleampi kun näen sen omin silmin. Itse valokuvakin on hieman vaaleampi kuin tässä postauksessa oleva. Hahmokaarti pysyy yhä samana ja tulee pysymään, mikä harmittaa itseäni, muttei sille voi mitään.

Tänään täytyy käydä ostamassa tämä osa ehdottomasti. Viime osa jäi jännittävään paikkaan, sillä Oun joukot pääsivät Hokkaidolle ja niiden ja sotakoirien välinen taistelu alkaa tässä osassa.

4 kommenttia:

  1. Huu, onnea! :D
    Kauheen jännä ajatella, että oikeesti noita Weedejä on ilmestyny jo 41.. Vastahan mä ostin ekan osan :ö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa itsekin olen pohdiskellut! Huh, kohta saa alkaa jännäämään sitä, ilmestyykö Orion... :D

      Poista
    2. Jos muistan oikein niin Antti sanoi että varmaan saadaan Orionikin. Mutta siitähän on jos pari vuotta kun hän sen sanoi. Saatan muistaa väärinkin.

      Poista
    3. Itse pidän Orionia muutenkin hyvin todennäköisenä, kun Weedkin saatiin niin miksei sitten heti jatko-osaakin. Toivotaan, että näin tapahtuu!

      Poista