sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

GDA 4: Kansikuva ja tapahtumia

Ginga Densetsu Akamen neljäs kansikuva julkaistiin pari viikkoa sitten värillisenä. Manga on myös ilmestynyt maanantaina 9. maaliskuuta Japanissa. Ikäväksemme GDA päättyy seuraavaan osaan ja itse olen ainakin hyvin pettynyt tähän uutiseen, sillä pidin tästä sarjasta ja olisin halunnut nähdä Akamen ja Kurojakin muitakin esi-isiä.
GDA:n viides osa ilmestyy Japanissa toukokuun alussa.

Lähde

Tämä kansi on suosikkini tähän mennessä. Punainen väri sopii yllättävän hyvin hahmoihin ja luo pahaenteistä tunnelmaa. Tykkään tosi paljon siitä, että kanteen on mahdutettu myös Ryoga ja Izuna, tuntuu nimittäin siltä, ettei pahiksia nykyään nähdä kovin paljoa kansikuvissa. Tosi kaunis kansikuva minusta, tämän haluan joskus omaan hyllyyni, niin kuin muutkin GDA-mangat.

Mitä mangassa tapahtuu?

Kogia vakoillut Kuma on paennut kogilta ja Izuna on tästä vihoissaan. Hän lähtee etsimään karkuria muiden kogien kanssa. Kuma piiloutuu jokeen kahdelta kogalta, eivätkä nämä löydä häntä. Musta iga kierii mudassa, mutta Izuna löytää hänet ja uhkaa tappavansa tämän. Izuna taistelee Kumaa vastaan ja onnistuu katkaisemaan igan miekan. Kogat piirittävät Kuman ja Izuna käskee Kazumin taistella vihollista vastaan, mutta Kazumi epäröi. Kuma kuitenkin heittää tätä miekanpuolikkaalla kasvoihin.
Pian Ryoga saapuu alaistensa kanssa paikalle ja ihmettelee, mitä Izuna on tekemässä. Kuma alkaa ulvomaan apua ja ulvonta saavuttaa Ozarun, joka lähtee juoksemaan taistelupaikalle. Izuna ja Kuma ottavat jälleen yhteen. Hakutaka, jota Ozaru oli kieltänyt lähtemästä mukaan, ehtii kuitenkin pelastamaan Kuman Izunalta. Myös Ozaru ehtii paikalle ja aloittaa taistelun poikansa rinnalla.

Tanba Momochin ystävä Hikozo kuulee taistelun äänet ja juoksee paikalle. Hän menee auttamaan igoja taistelussa, mutta paikalle saapuvat myös Taichi ja Hakutakan veljet. Hän kieltää heitä liittymästä taisteluun, mutta he hyökkäävät siitä huolimatta.
Toki hyökkää Izunaa kohti, mutta vaalea koga viiltää hänen rintakehänsä auki. Myös Tomoyasu saa surmansa, kun koga viiltää hänen kurkkunsa katanallaan. Kuma suojelee Hakutakaa myöhemmin, mutta Izuna pistää tätä katanalla rintaan.
Taistelun keskeyttää Ryojun, joka ampuu nuolen Izunan takaraivoon. Kogat pakenevat.

Myöhemmin Nobunaga Oda hyökkää Igaan. Ozaru on Momochin seurassa, mutta Ryoga ja kogat piirittävät heidät. Paikalle saapuu myös Kogan ihmisninjoja ja Momochi taistelee heitäkin vastaan. Ozaru ja Ryoga käyvät kaksintaistelua ja Ryogan päästessä voitolle saapuu Hakutaka yllättäen paikalle ja potkaisee kogakoirien johtajan pois. Ryojun saapuu paikalle hevosellaan ja myös Izuna on jälleen kuvioissa. Hakutaka hyökkää hänen kimppuunsa. Kogat suojelevat johtajan poikaa, mutta Hakutaka tekee heistä hyvin selvää katanallaan.
Manga päättyy siihen, kun igat kuulevat ääniä vuorilta. Nogunaga Odan armeija hyökkää Igaan.

2 kommenttia:

  1. mistä sivulta luet tätä akamea? Onko siellä myös kuvia vai avin tekstia kirjoitettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ginga Boardilta ja on kuvia myös, joita yksi Japanissa tällä hetkellä asuva ruotsalainen fani on ottanut.

      Poista