sunnuntai 18. syyskuuta 2016

The Last Wars, luku 61

Pahoittelut lukujen myöhästymisestä! Kuvien toimittaja ei julkaissut kuvia ajoissa, vaan pari lukua ilmestyi samaan aikaan saataville ja itselläni on ollut niin paljon menoa ja tekemistä, etten ole ehtinyt postaamaan lukuja blogiin. Tässä olisi kuitenkin ensimmäinen myöhästynyt luku.

Pics © Mako
Translation © FantaChan
Thank you very much!


Luvun aloituskuva, "Tahdosta tulee yhtä!"


Orion ja Bon hyppäävät myös veteen. Orion loikkasi edempää kuin Bon ja siksi se sai sukellettua kauemmas ja jopa Kawasemin ohitse. Orion on lähimpänä Keniä.


Kawasemi on hämmästynyt Orionin taidoista ja ajattelee tämän olevan terävä kaveri. Hän rohkaisee Orionia, ettei tuo menettäisi näköyhteyttä Keniin.


Unsai kysyy, ketkä hyppäsivät Kawasemin luokse veteen. Joku vastaa heidän olleen Orion ja Bon. Koirat hätääntyvät ja pelkäävät, että he voivat menettää henkensä voimakkaassa virrassa. Akame huomaa, ettei virta ole niin kova alajuoksulla ja armeija siirtyy sinne.


Yhtäkkiä Sirius pyytää anteeksi ja loikkaa veteen. 


Rigel huomaa tämän ja toteaa, että jos hänen veljensäkin selviävät virrasta, hänkin selviää - joten hän hyppää Siriuksen perään.


Tämän jälkeen myös muut soturit hyppäävät virtaan suoraan Rigelin eteen.


Samassa virta on täynnä koiria ja Orion saa ensimmäisenä otteen Kenistä. Lemmikkikoirat tajuavat, että he voivat olla osa Ouun armeijaa pelastamalla yhden heidän tovereista.


Koirat vetävät yhteistuumin Kenin pinnalle.


Orion huomaa, ettei Ken hengitä ja sanoo, että heidän pitää saada tämä rannalle.


Muut koirat tarkastelevat Keniä ja toteavat, että hän on niellyt liikaa vettä.


Akame juoksee Kenin luokse ja aloittaa paineluelvytyksen.


Samaan aikaan Maru, Sunny ja Bob katselevat koiria ylhäältä.


Bob toteaa, etteivät koirat voi voittaa, koska Monsoon-herra on jo voittanut. Maru ei ole samaa mieltä. Kaksikko lähtee kävelemään koiralaumaa kohti.


Viimein Akamen painelu tuottaa tulosta ja Ken oksentaa vettä.


Maru ja Sunny eivät ole aivan varmoja, ovatko joukot Siriuksen joukkoja, mutta he tunnistavat pian Sasuken, Akamen ja Kenin ja juoksevat heidän luokse. Muut ovat iloisia nähdessään heidät kunnossa.


Mutta Bob ei ole seurannut kaksikkoa. Akame huomaa tämän kauempana, aikomuksenaan livahtaa karkuun. Akame lähtee ajojahtiin.

Minusta on tylsää, että Orionista paljastui mestariuimari ja se voitti uimataidoissa Bonin ja ennen kaikkea myös Kawasemin. Juuri hetki sitten Kawasemin uimataitoja ylistettiin ja virtaa sanottiin niin voimakkaaksi, etteivät normaalit koirat selviäisi siitä - ja yhtäkkiä virtaan loikkaa tavallisia lemmikkikoiria eikä virta ole ollenkaan vaarallinen. Tästä meni vähän maku ja ennen kaikkea Kawasemin ja Bonin uimataidot eivät ole enää mitenkään ihmeelliset, kerta Orion ui niitäkin paremmin ja muutkin koirat pärjäsivät vedessä hyvin.

Bob yrittää taas livahtaa, mutta Akame on onneksi tarkka. Maru ja Sunny unohtivat koiran olemassaolon kokonaan, mutta annettakoon se anteeksi, koska ne ovat nuoria ja todennäköisesti ilahtuivat nähdessään ystävänsä elossa.

Seuraava luku ilmestyi 19.8.

3 kommenttia:

  1. Tätä on odotettu!
    Kiitos paljon:)

    -Mirka

    VastaaPoista
  2. On kyllä aika hassua, että ensin jonkun hahmon erityistaitoa ylistetään ja esitellään, mutta heti seuraavassa hetkessä päähenkilö ja jopa nimettömät sivuhahmot pystyvät samaan. Se siitä erityistaidosta. Kas kun eivät nuo lemmikkikoirat opi Battougaa, kun erityistaidot eivät enää olekaan erityisiä tai hahmokohtaisia. :'D Itseäni on aina Takahashin tuotannossa häirinnyt se, miten täydellisesti hänen päähenkilönsä oppivat kaikenlaisia taitoja ja ovat käytännössä kaikessa parhaita. Hopeanuolikin oppi omassa sarjassaan hetkessä kaikenlaisia ninjakoirien taitoja, ja niin edelleen.
    Mutta kiitos taas uudesta luvusta, näitä on ilo lukea!

    VastaaPoista
  3. Saas nähdä sitten, millainen superkoira Orionista sitten kehkeytyy, eritoten sitä vesiputousiskua muistellen :P

    VastaaPoista