Synttärit!

Vuosi sitten päätin aloittaa Gingaan liittyvän blogin pitämisen ja ensimmäinen vuosi on tullut täyteen todella vauhdikkaasti! Postauksia tähän synttäriviestiin mennessä on kertynyt 85 ja vaikka hiljaisia hetkiä on ollut, blogin pitäminen on ollut todella mukavaa. Toivottavasti seuraavakin vuosi on innostava, ties vaikka uusia suomennoksiakin ilmestyisi vielä tämän vuoden myötä.

Kiitos paljon lukijoille, jotka olette seuranneet Hopeahampaan kehitystä ja elämää! Ilman teitä bloggaaminen olisi varmasti tylsempää ja vähemmän antoisaa. :)

Mielipide: Weed 40

Weedin uusin osa jatkui heti siitä, mihin edellinen osa jäi. Nuori Naoki uhrasi henkensä suojellakseen emoaan, pikkuveljiään ja muita paenneita koiria, mutta uhraus ei hidastanut sotakoiria ollenkaan. Naokin kohtalo oli karmiva, sotakoirat repivät nuoren uroksen kirjaimellisesti palasiksi. Pikkukuvasta sain selvää, että ainakin tämän jalat oli revitty irti. Sotakoirat ovat todella varteenotettava vihollinen, ne vain juoksivat eteenpäin ja viilsivät vihollisen hetkessä kuoliaaksi.

Narttujen ja pentujen itsemurha oli julmaa katsottavaa jopa minulle. Itselleni tuli väistämättä mieleen vuoden 2001 syyskuun terrori-iskujen ihmiset, jotka hädissään hyppäsivät WTC-tornien ikkunoista ulos ja kuolivat pudotessaan maahan. Itse asiassa juuri vähän aikaa sitten katsoin pientä dokumentin pätkää, jossa näistä ihmisistä mainittiin. Karmivaa, mutta tämä kohtaus muistutti niistä tapahtumista todella paljon.
Vähän yllätyin kertojan kommenttia siitä, että sotakoirat katselivat tragediaa kuin se olisi ollut itsestäänselvyys. Ainakin Victorin ilme näytti pikemminkin yllättyneeltä ja vähän sanattomalta ja olisin kuvitellut, että sotakoirat olisivat edes vähän yllättyneet "pelkkien kulkukoirien" päättäväisyydestä ja uskollisuudesta johtajaansa Hakuroa kohtaan.

Tämä osa ei ollut niin täynnä taistelua kuin edellinen ja olihan tämä ihan kivaa, että oli vähän rauhallisempaa menoa. Nyt itsekin aloin vähän pitämään Weedin ja Koyukin suhteesta, vaikkakin kaksikon puheet olivat vähän niin ja näin. Koyukin "sehän synnytti sinut" -heitto oli aika odottamaton ja typerästi muotoiltu. Tässä osassa Weedkään ei ollut pelkästään möllöttävä hahmo, vaan sekin osasi vähän kiusoitella. Oli kuitenkin aika outoa, että Weed vei Koyukin katsomaan emonsa hautaa. Tämä nostaa vielä enemmän esille kysymyksiä Weedin suhtautumisesta Koyukiin, sillä niin kuin Ginkin arveli, Weed saattaisi nähdä Koyukissa vain oman äitinsä. Sitähän kertojakin vähän uumoili, että Koyuki näytti ja oli todella samankaltainen kuin Sakura ja lempeä luonne vetosi Weediin... Mutta tosiaan, kaksikko ei ole ollut kauaa yhdessäkään ja Weed vie tuoreen tyttöystävänsä katsomaan äitinsä hautaa. Menee ehkä vähän liian syvälliseksi mielestäni. Myös se vähän ärsytti tilanteessa, kun itse tiesi Hokkaidon verilöylystä ja Weed vain juoksentelee pitkin maita ja mantuja heilansa kanssa, välittämättä ollenkaan mitä laumassa tehdään. Enkä ymmärrä sitä, miksi Weediä pidetään ylipäällikkönä edelleen, sillä tyyppihän vain lähti pois eikä ilmoittanut itsestään mitään, nytkin GB ja muut saivat etsimällä etsiä Weediä. Ei vain minun ymmärrykseeni mahdu se, että miten suuren lauman ylipäällikkö voi vain lähteä laumasta ja jättää velvollisuutensa taakseen. No, Weed on kaikkien rakastama ja superpäähenkilö, että eipä tätä kukaan näytä kyseenalaistavan laumassa, edes Kyoshiro.

Huumori oli ihan hyvää tässä osassa, onneksi ei ollut Sasuken jatkuvaa eritehuumoria. Taas vähän nämä välimatkat olivat aika liioiteltuja, Rocket juoksee 300 kilometriä yhdessä päivässä.. Gininkin joukot saapuivat aika nopeasti Hokkaidolle, meniköhän tuossa matkassa se yksi päivä myös.
Oli raivostuttavaa, miten Hiro aukoi päätään Crossille ja oli täyttä höyryä lähtemässä Hokkaidoon vahvistukseksi. Ei tuokaan jätti olisi varmaan kauaksi pötkinyt. Minua ainakin alkoi risomaan se, ettei Cross sanonut mitään Hirolle vastaan tai vaikkapa löylyttänyt tätä, niin kuin esimerkiksi Kyoshiroa. Onneksi Reika avasi suunsa ja aikalailla yllätyin siitä ryöpytyksestä, mikä tältä pääsi. Hiro saisi saada välillä kuonoonsa kunnolla, jotta oppisi vähän olemaan. Kyllä, en oikein pidä tästä hahmosta, ja puolestani se voisi vaikka kuolla taistelussa. Mutta eipä sitäkään tule tapahtumaan.
Pääsimme näkemään myös vilaukselta Maximin ja Lydian isää, itse Karafuton komentajaa. Hienoa! Sotakoirien päällikön ensivilaus näytti uhkaavalta, tuli vähän mieleen Shogunin tapaaminen makakisaagan alussa. Ensi osassa tätä johtajahahmoa luulisi näkevän enemmän, ainakin itse toivoisin tätä.

Oli todella kiva nähdä Kyoshiron vanhojen laumalaisten kasvamista isoksi ja eritoten shinobitaidot olivat hienoa katsottavaa. Mahtavaa, että Vanhin päätti opettaa nuorille ninjataitoja, saivat nuoret koirat harjoiteltuakin sen puolen vuotta, mitä viettivät kogakoirien vanhimman opissa. Kyoshiron ja joukkion jälleennäkeminen oli liikuttava ja voi miten paljon Terukin on kasvanut! Tuossako tosiaan on isänsä pahoinpitelemä pentu, joka oli aina vähän soittamassa suutaan? Teru näyttää todella komealta nuorelta, niin kuin kaikki muutkin Kyoshiron ystävät. Ouun saatiin jälleen vähän nuorempaa verta lisäksi ja toivon, että näiden koirien ninjataitoja tullaan näkemään myöhemmin taisteluissa ja toivottavasti ne pärjäävätkin niillä edes joten kuten vihollista vastaan.
En malttaisi odottaa seuraavaakaan osaa, koska siinä luulisi Ouun ja sotakoirien taistelun jo alkavan ainakin jollain tavalla. Ensi kuukin on jo maaliskuu, ensimmäinen kevätkuukausi!

Ja sitten vielä muutama avatar liittyen tähän osaan.

 Mitä mieltä sinä olet Weedin 40. osasta?

Weed 40 on ilmestynyt!

Weedin 40. osa Lähestyvä kohtalo on ilmestynyt tänään!

Lähde

Ouun armeija saa ensikosketuksen Victorin joukkoihin. Joukkojen kokoaminen on kuitenkin yhä kesken ja Weed teillä tietämättömillä...

Siis WAU mikä kansikuva! Eiliset epäilykset vaaleansinisestä kannesta olivat vääriä ja on ihanaa olla väärässä! Tämä kansi hyppäsi heti suosikkeihini, en meinaa uskoa, että näin upea kuva valittiin taustalle. Hahmojen punertava väri sopii tähän oranssihtavaan valokuvaa. Tykkään todella paljon!

Aion käydä heti ostamassa tämän osan mukaan, takakansitekstin perusteella Ouun joukot saavat viestin Izoulta ja he lähtevät Hokkaidoa kohti. Odotan vähän Ginin ja muiden vanhojen soturien reaktiota Hakuron kuolemaan, olihan tämä vanha taistelutoveri ja Kisaragikin raivostui kuullessaan hyökkääjistä.

Mielipide: Weed 39

Taas blogin puolella on ollut kamalaa hiljaiseloa, syytän jälleen koulukiireitä ja jaksamattomuutta. Mielipidepostaus uusimmasta Weedistä tulee taas juuri uuden Weedin ilmestymisen aikoihin, mutta hoidetaan nyt kuitenkin pois alta ennen uutta osaa!

Tämä osa oli pitkälti vain sotakoirien ja Hakuron joukkojen välistä taistelua ja pidin siitä paljon. Oikeastaan välissä olleet Weedin ja Koyukin "hempeilykohtaukset" jäivät lähes täysin minun huomiota, sillä olin todella innoissani sotakoirien aiheuttamasta verilöylystä. Weedin ja Koyukin suhde on muutenkin minusta todella tylsä, molemmat ovat tylsiä hahmojakin kaiken lisäksi eivätkä ne tee muuta kuin juttele ja juoksentele pitkin maita. Joidenkin satunnaisten ällökoirien tapaaminenkin jäi unohduksiin aika nopeasti, vaikka kohtaus aiheuttikin "mitä pirua?" -olon ensimmäisellä kerralla. Vai että kilpikonnaa lemmenruuaksi...

Ja sitten itse Hokkaidon teurastukseen. Tässäkin osassa sotakoirat on osattu piirtää hienoihin asentoihin ja pidän niiden taistelutyylistä paljon. Niiden iskut ovat lähinnä tarkkaan harkittuja ja sellaisia, että kun ne osuvat niin ne myös osuvat ja tekevät vahinkoa. Ehkä hieman tuntuivat sotakoirat kyllä ylivoimaisilta, koska yksikään niistä ei tainnut kaatua taistelussa, kun taas Hakuron joukot tapettiin hetkessä. Lisäksi myös itse Hakuron toimeettomuus oli turhauttavaa, sillä tämä oli haavoittunut jo ensimmäisessä kohtaamisessa niin, ettei voinut tehdä oikein mitään itse yhteenotossa. Kaikki tämän pojatkin tapettin Suzakua lukuunottamatta, sääli, mutta onneksi Suzaku pääsi pakenemaan Hiromin ja pentujen kanssa.

Vaikka Hakuro ei oikeastaan taistellut, innostuin tämän saadessa kiinni Aramin kuonosta. Raivokas soturi meni tästä aivan hiljaiseksi eikä oikeastaan enää soittanut suutaan vanhukselle. En kuitenkaan pitänyt taaskaan siitä, ettei Hakuro saanut oikeastaan mitään vahinkoa aikaan, sillä Victor ja pari alaista irroitti tämän ennen kuin Aramin olisi käynyt köpelösti. En toivonut Aramin kuolemaa, mutta joku random sotakoira olisi voinut edes menehtyä.

Tähän mennessä oikeastaan kaikki nämä vähän ylempiarvoisemmat sotakoirat ovat suosikkejani. Victor on vahva ensimmäisen osaston johtaja, joka näytti aggressiivisemman puolensa tässä osassa. Hyvä vihollinen, joka osaa taistella, mutta joka ei myöskään anna armoa - edes pennuille ja nartuille. Samaan kastiin menee Aram, jolla on myös erilainen ulkonäkö ja on jo siitä erikoinen. Haluaisin jo kuulla enemmän tämän sotakoiran menneisyydestä, vaikka tavallaan tiedänkin siitä jo.
Maximia pidin joskus kauan sitten vähän tylsänä tyyppinä, mutta hahmohan on mahtava nyt, kun sen pään sisälle on päässyt kunnolla suomimangan ansiosta. Maxim on komea osastonjohtaja, jolla on silti oikeudenmukaisuutta. Tällaista soturia tai lähinnä johtajaa Ouu kaipaisi, koska itselläni alkaa menemään yli "Oun soturit eivät tapa vihollisia" -mantra. Toisin se oli Ginin valtakauden aikana. Myös Maximin sisko Lydia on hieno hahmo ja narttu, joka osaa kerrankin taistella. Olisi Weedinkin kannattanut etsiä itselleen tyttöystävä, joka osaa edes puolustaa itseään.
Odotan innolla myös itse Karafuton komentajan ilmestymistä, haluaisin tutustua tähän mystiseen urokseen paremmin.

Jerome on jälleen alkanut tuntua mukavalta hahmolta. Olen kyllä pitänyt siitä aina, mutta varsinkin mangassa jatkuva kuolinpaikan hakeminen alkoi ottaa pattiin. Nyt se kuitenkin saapuu puolikuntoisena sotakoirien keskelle puolustamaan Hakuroa ja onnistuu tekemään Victorillekin vahinkoa. Jerome on aina ollut hyvä taistelija ja tässä sotakoirasaagassa sen taidot ovat jälleen päässeet mukavasti esille.
Tiesin Hakuron kuolevan tässä osassa, mutta kyllähän siitä haikea olo tuli. Ei tullut sellaista itkuvuodatusta, niin kuin Yukimuran eeppisessä ja surullisessa kuolemassa, mutta silti vähän haikea fiilis. GNG:n aikaisia sotureita listitään koko ajan enemmän, mutta Weedin kaverit eivät kyllä vähene... Minun puolesta pois saisi heti lähteä Rocket, Kyoshiro, Reika ynnä muita hahmoja. Eipä Weedin kavereista oikeastaan kukaan ole kuollut ja tiedän, ettei moni tulekaan kuolemaan ainakaan vielä...
Jotenkin oli todella kaunis kohta tuo, missä Hakuron kuoleman jälkeinen tuulenpuuska herättää Oun vanhojen sotureiden huomion. Crossin sanoista: "Tuulen tuoksussa on jotain tuttua vuosien takaa..." tuli jotenkin nostalginen tunne, koska aloin heti miettimään vanhoja "hyviä" aikoja, kun Gin ja muut keräsivät kasaan villikoiria Akakabutoa vastaan.

Ram on jälleen mukava pieni sivuhahmolisäys joukkoon! Colliensukuinen on hauska ilmestys ja sympaattisen oloinen. Vaikkei se tunne Jeromea ollenkaan, se on valmis pitämään tästä huolta Hakuron vuoksi. Kiva hyvishahmo, joka nokkelasti keksi piiloutua ruumiin taakse Maximia. Ramista tulee vähän mieleen Mukku, joka myös oli pörröturkkinen sekä hieman hupsu ja sympaattinen hahmo.

Seuraava osa tosiaan ilmestyy huomenna kauppojen lehtihyllyille. Mitä osan mustavalkoisesta kuvasta sain selvää, näyttäisi, että taustalla on joku sinisävyinen taivasmaisema. Muuten hyvä, mutta hahmot on väritetty auringonlaskuun sopivaksi... En ole tuosta sinisävyisyydestä yhtään varma, mutta kuva näyttäisi juuri joltain kirkkaana päivänä otetulta valokuvalta, koska siellä näkyy vaaleaa pilvenhattaraa ja aurinko paistaa suoraan kameraa kohti. Kenties koirat grillaantuvat auringossa? Toivottavasti olen väärässä sinisen taustan suhteen, mutta vähän pelottaa.

Tässä vielä avatareja tästä osasta.