sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Pohdintaa Akamesta

Ginga Densetsu Akamen ensimmäinen japaninkielinen manga on ilmestynyt Japanissa ja sitä on saatavilla myös suomalaisissa nettikaupoissa, esimerkiksi Ginga.fi-kaupasta tai Urumista. Itse en ole kyseistä pokkaria hankkinut enkä ole varma hankinko, mutta pokkarista huolimatta tarina jatkuu yhä viikottain ilmestyvässä Manga Gorakussa.
Kansainvälisellä foorumilla tällä hetkellä Japanissa asuva ruotsalainen fani Tora on päivittänyt GDA:ta koskevaan viestiketjuun kuvia uusimmista luvuista. Siellä oli kuva toiseksi viimeisimmän luvun aloituskuvasta, johon oli piirretty viisi eri ninjakoirasukupolvea.

© Tora
Ylimpänä oleva ruskea koira on jo tutuksi tullut Ozaru ja tämän alapuolella on tämän poika, Hakutaka, joka on yhä pentu tarinan tässä vaiheessa. Kaksi alempaa koiraa ovat tuntemattomia ja ali on meidän tuntemamme Akame, josta tarinan pitäisi kertoa. Tässä vaiheessa Akameen ei olla kuitenkaan vielä päästy ja pidän todennäköisenä sitä, että nämä kaksi tuntematonta koiraa tullaan vielä esittelemään tarinassa. Nämä kaksi ovat 35. sukupolven ja 80. sukupolven ninjakoiria ja uusi lisä tarinaan. Jos näiden kahden (ja Hakutakan) osuus kestää kauan, voi olla, että itse Akameen päästään vasta paljon myöhemmin.
Keitä nämä kaksi koiraa sitten ovat? Olin suht varma, että keskimmäisenä oleva, puolisokea koira on Ganinin Akame. Ulkonäkö sopisi hyvin yhteen ainakin sen osalta, että Ganinin Akamella on silmälappu juurikin vasemman silmän kohdalla, tosin ei olla nähty, minkä näköinen vasen silmä olisi ilman silmälappua. Kuitenkin hahmojen vieressä olevien tekstien käännöksestä päätellen, kyseessä ei voi olla Ganinien Akame.

Tässä ovat tekstien käännökset, jotka Tora oli kirjoittanut foorumille:
*Here's what it says on the chapter images (please correct if I'm wrong): 
伊賀忍犬始祖 大猿

いがにんけんしそ おおざる
Iga ninja dog founder; Ôzaru 
初代赤目 白鷹

しょだいあかめ はくたか
First generation Akame; Hakutaka 
35代目 右近

35だいめ うこん
35th generations of; Ukon
80代目 白神

80だいめ しらが/しらがみ/しろがみ
80th generations of; Shiraga/Shiragami/Shirogami (the two last even with K instead of G)
現: 112代 赤目

げん: 112だい あかめ
Current: 112th generation; Akame

Ganin-Akameksi luulemani koira on siis nimeltään Ukon ja lerppakorvaisella hahmolla on peräti viisi erilaista nimivaihtoehtoa. Tämä Ukon ei voisi olla Akame senkään perusteella, että se on jo 35. sukupolven "Akame" ja Ganinin Akame taasen eli muutama vuosi GDA:n tapahtumien jälkeen.

Kyseinen kuva kuitenkin herätti oman mielenkiintoni, sillä esimerkiksi Hakutakalla näyttäisi olevan mielenkiintoinen ase. Odotan innolla GDA:n jatkumista, sillä tähän mennessä erilaiset taistelukohtaukset ovat olleet hienosti piirrettyjä. Toki se on ollut lähinnä vain miekoilla viiltämistä ja veren lentämistä, mutta kohtaukset ovat olleet dynaamisia. Olisi kiva nähdä erilaisia taisteluiskuja ja ninjakoirien taitoja, esimerkiksi miten Raikaken on syntynyt ja miten kogat ovat kehitelleet katoamistemppunsa Kieseru Shoshitsun.
Ylipäätään haluaisin nähdä kekseliäitä ja taitavia ninjaliikkeitä, koska ne ovat olleet aina sellainen ninjojen juttu ja Hopeanuolessa igojen käyttämät taktiikat olivat hienoja. Tietenkin kogien iskuja haluaisin myös nähdä ja GDA on yllätys yllätys ollut lähinnä sellaista, että igat tekevät kaikki hienommat iskut ja kogat vain perusiskuja.

Nyt alan entistä enemmän toivomaan, että Akame suomenneittaisiin, mutta suomennoksesta ei ole tullut mitään varmuuksia. Jotkut olivat kuulemma jostain saaneet päähänsä, että sarja suomennetaan, mutta kaikki nämä viestit ja uutiset Akamen ilmestymisestä koskevat japaninkielisiä mangoja. Itse en kieltämättä juuri nyt haluaisi Akamea suomennettavaksi, koska itse sarjaa on ehditty julkaisemaan vasta yhden kokonaisen pokkarin verran. Jos nyt aloitettaisiin suomentaminen, japaninkielinen julkaisu ei ehtisi tulla ulos ennen meidän painosta ja sitten jouduttaisiin odottamaan, että uusia lukuja tulee lisää. Nyt on lisäksi Weed kesken ja mahdollisesti sen jälkeen myös Orionia alkaa ilmestymään. Weedin ilmestymisessä menee kuitenkin vielä parisen vuotta. Akamen pitäisi antaa nyt rauhassa ilmestyä Japanissa, jotta voitaisiin aloittaa suomentaminen eikä mangoja tarvitsisi odotella montaa kuukautta. Nytkin pokkarit ilmestyvät Japanissa joka toinen kuukausi, eli meillä julkaisutahti menisi vielä pidemmäksi jos se aloitettaisiin nyt heti, kun sarja on vasta alkuvaiheessa.
Ja onhan meillä suomennettavia Takahashi-mangoja yhä. Olen hyvin kiinnostunut Shiroi Senshi Yamatosta ja Gamusta, jotka toivoisin ainakin suomeksi. Myös Ginga no Inutachi kuulostaa mielenkiintoiselta ja onhan ennen joulua tulossa vielä tuntematon Takahashi-julkaisu ja Antti-sedän mukaan myös alkuvuodesta 2015 tulee lisää suomenkielistä Takahashia. Kyllä meitä taas hemmotellaan!

9 kommenttia:

  1. Alempi tekstin kuvista ei näy, koska olet mennyt suoralinkittämään sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni se kyllä näkyi, mutta nyt pitäisi näkyä niillekin, jotka sitä eivät nähneet.

      Poista
  2. Tykästyin heti Shirogamiin noiden korvien takia, ja on sillä kunnioitettava nimikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shirogami on kyllä hauskan näköinen! Tuima ilme, mutta korvat tekevät siitä jotenkin veikeän. :D

      Poista
  3. Ah, toivottavasti tämä sukupolvihomma toteutuu, sillä se olisi juuri sitä, mitä olin itse Akamen tarinalta alunperin toivonut. Tässä voitaisiin sitten nähdä Kogiakin useassa eri sukupolvessa.

    Ja Shirogamin korvat ovat ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä itsekin toivoisin! Olen myös miettinyt, että olisiko tässä tulossa peräti Akamen sekä Kurojakin suvut, koska tämän hetkinen kogien johtaja Ryoga näyttää kuvioiltaan todella paljon Tesshiniltä...

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Shirotora29. syyskuuta 2014 10.56

      Tuo sukupolvihomma vaikuttaisi ihan kivalta, mutta toivon kuitenkin ettei yhteen sukupolveen keskityttäisi liian pitkään, sillä se venyttäisi tarinaa varmaan aika pitkäksi. :s Olenko ymmärtänyt oikein tuosta kuvasta, että Hakutakan alapuolella oleva hahmo olisi sen poika jne. ja Akamen yläpuolella oleva kishuu olisi taas Akamen isä? Vai miten tuo on?

      Poista
    4. Ozaru on kyllä Hakutakan isä, mutta nuo kolme alimmaista eivät ole toistensa isiä ja poikia. Keskimmäinen on 35. sukupolven ninja ja toisiksi alin taas 80. sukupolven, noiden välissä on 45 sukupolvea eli periaatteessa koiraa. Akame taas on ninjakoira 112. sukupolvessa.

      Poista