Mielipide: Weed 35

Perjantaina ilmestyi paviaanisaagan viimeinen osa, joka huipentui Shogunin ja Yukimuran kuolemaan.

Heti ensisanoiksi täytyy sanoa, että tämä osa oli ehdottomasti yksi lemppareistani ja paviaanisaagan paras osa. Saaga oli lyhyt, vain kuuden pokkarin pituinen, mutta silti siinä ehti olla jonkin verran tylsiä kohtia, etenkin alkupäässä. Tässä osassa toimintaa oli kokoajan, kunnes meno rauhoittui ja päästiin siirtymään Ouun hengähtämään ennen sotakoiria.

Mangassa viimeinen taistelu Shogunia vastaan jatkui ja tselada niitti koiria yhä kuin heinää. Kirveen puuttuminen ei oikein heikentänyt tätä ylivahvaksi tehtyä hahmoa.
Yukimura on ollut lempihahmoni aina siitä lähtien kun sain tietää, että Weedillä on isoveli, joka on tulisempi luonteeltaan. Hahmo muistuttaa isoisäänsä Rikiä punaisen turkkinsa takia ja myös tuon luonne on aika samankaltainen. Olen myös tiennyt, että hahmo tulee kuolemaan ja olen aina ollut katkera tästä asiasta. Olen lukenut jostain Takahashin itsensäkin katuneen Yukimuran tapattamista ja toivoin, että hahmo olisi saanut jäädä henkiin. Odotin tätä osaa innolla, koska seuraavaksi alkaa sotakoirasaaga joka on itselleni tällä hetkellä se tuntemattomin osa Weedistä. Samalla kuitenkin olin surullinen, koska Yukimuraa ei enää tämän osan jälkeen nähtäisi.

Weedin ja Yukimuran battogoita oli ilo katsoa. Silti Yukimuran hyökkäys olisi ansainnut yhden kokonaisen aukeaman niin kuin Weedin, koska tässä nähtiin vain pyörähdykset ja sitten iskettiinkin jo päälaki irti. Weedin battoga oli jälleen todella heppoinen eikä näyttänyt tekevän mitään vahinkoa Shoguniin. Jonkun huudahtaessa "Osui!" ihmettelin vain, että niin missä vaiheessa? Näytti nimittäin aivan siltä, ettei Weedin isku olisi osunut.

Sitten koittikin se mangan surullisin kohta, Yukimuran kuolema. On pakko myöntää, että olen tainnut itkeä viimeksi Gohein kuolemassa. Yukimuran kuolema oli todella surullinen ja kyynelkanavat pettivät siinä vaiheessa kun näin Ginin itkevän. Oli jotenkin sydäntäraastavaa katsoa Saheijia, joka itki ottopoikansa perään. Myös Weed saa myötätuntoni, sillä hahmo on yhä kuin lapsi sisimmältään ja kohtauksessa tullut tunnepurkaus oli surullista. Ymmärrän hyvin Weedin huudot, joissa se käskee Yukimuraa kutsumaan tätä veljekseen. Weedin herkkä mieli järkkyy selkeästi, sillä se ei tiennyt veljeydestä ollenkaan ennen tätä. Jotkut olivat kritisoineet ja sanoneet myötähäpeän nousseen Weedin huudoille, mutta minusta ne sopivat tähän, sillä Saheiji pääsi kertomaan Yukimuran tienneen veljestään ja Weedkin rauhoittui ja alkoi tajuamaan asioita paremmin.

Nähdessäni alareunan itkevän Ginin en voinut itsekään
pidättää kyyneliäni.

Ginin käytös oli ihailtavaa, mutta surullista. Tulen nykyään todella surulliseksi nähdessäni Ginin itkevän, koska hahmo on rakas mutta jo vanha ja aikuistunut enemmän. Varsinkin tässä kohdassa entisen ylipäällikön sanat ja itku saivat itseni pillittämään kahta kauheammin.
Yukimuran kuolemassa jäi häiritsemään se, ettei uros kuullut Saheijin tai Weedin sanoja. Olisin myös halunnut sen kertovan veljeydestään Weedille tai sanovan edes jotain, vaikkapa kiitokset Saheijille tai vastaavaa. Eniten kuitenkin harmittaa se, ettei Yukimura saanut kuulla Saheijin kehuvia sanoja tai edes Ginin tunnustuksen ylpeydestään vanhinta poikaansa kohtaan. Koira varmaan kuitenkin kuuli tai ymmärsi jotain, sillä se hymyili Weedille ennen kuolemaansa, mutta aikaisemmin mangassa sanottiin, ettei Yukimura kuullut enää mitään.

Erittäin kauniita sanoja Giniltä,
vollotukseni vain paheni eteenpäin lukiessa.

Koirien hyvästeltyä makakit (ja minun kasatessani itseni) päästiin Ouun ja viimein koirat vaan olivat rauhassa. Olisin toivonut tällaista loppua pokkarille 30, jossa Hougen kuoli. Tuntui siltä, että heti lähdettiin uusiin seikkailuihin ja näin lukijana oli vähän puuduttavaa siirtyä heti makakisaagaan. Tämä osa oli erittäin hyvä jo tämän rauhaisan lopun takia.
Sasuken nännien kuolaus nauratti monia, mutta itse en saanut kovinkaan paljon huumoria tästä kohtauksesta. Olihan nänni-heitto ihan hauska, mutta sitten irstas shiba siirtyi kuolaamaan Reikan turvonneita nisiä ja lopulta se päätyi Mossin haaroväliin. Tämä kohtaus aiheutti myötähäpeää, Moss onneksi vähän ojensi Sasukea, mutta hahmosta en pidä vieläkään. Kaiken lisäksi Sasuke tuntui olevan todella mustasukkainen Reikalle ja Hirolle, sillä se aukoi päätään GB:lle ja vaikutti ihan uhmaikäiseltä pennulta. Todennäköisesti uros on kateellinen, kun ei Chakoa saanutkaan mukaansa.

Gin oli herttainen kertoessaan Sakuran tapaamisesta, mutta itse karsastin sitä, ettei Gin aikonut päästää Sakuraa laumaan. Ymmärtäisin jos kyseessä olisi sotatilanne ja pitäisi hankkia sotureita, mutta tuolloin koirat elivät rauhanaikaa ja Ouun sanottiin olevan koirien paratiisi, ei pelkästään urosten. Laumaan nimittäin kuului Terryn puoliso Lucy, joka ei tietääkseni ollut mikään taistelija. Miksi Lucy saisi olla laumassa jos Sakura ei? Gin kyllä kieltämättä esitti jo nuorena näitä "eivät tytöt voi taistella" -piirteitä, että sinänsä ei herätä ihmetystä, mutta kuitenkin.
Ei ollut mikään yllätys minulle, että Weed löysi Koyukin samasta pinteestä kuin Gin joskus Sakuran. Tiesin tästä samasta juonikuviosta ja kieltämättä itse en niinkään pidä siitä. Olihan kohtaus ihan kivaa luettavaa, mutta koska se on täsmälleen samanlainen kuin Ginin ja Sakuran kohtaaminen, ei se tuo mitään uutta ja kuulostaa minun korvaani lähinnä siltä, ettei Takahashi ole keksinyt mitään erilaista tapaa kaksikon tapaamiselle. Weed on nimittäin ollut jo sarjan alusta asti lähinnä Gin-kopio. Esimerkiksi sorsia vahtinut tosa heitti Weedin puuseinän lävitse, jonka jälkeen Weedin "karhukoiranveri" heräsi. Lisäksi se loikkasi yhtä vanhana saman kuilun ylitse kuin Gin, tosin tällä kertaa rotkosta puhaltanutta tuulea ei ollut mukana. Kuitenkin, Weed on toistanut jo jonkin verran isänsä tekemiä asioita ja se on ottanut ainakin itseäni päähän, sillä Gin oli Weedin iässä paljon kypsempi ja taitavampi taistelemaan, kiitos Gohein koulutuksen.

Oli todella piristävää päästä näkemään lopussa GNG-vanhuksien ajanviettoa ja toisilleen naljailua. Tuli todella nostalginen tunne ja varsinkin selatessani mangaa kertaalleen läpi tätä postausta varten, sillä olin sitä ennen skannaillut GNG-mangasta kohtauksia tulevaa blogipostausta varten. Kyllä on sanottava, että alkuperäiset gingahahmot ovat sitä parhaimmistoa.

Manga päättyi keventävästi Kotetsun ilmestymiseen ja jestas tämä pieni sisupussi teki itseeni vaikutuksen! Ulkonäöllisesti poika oli jotenkin hauskanoloinen pienine naarmuineen ja haavoineen. Pennun ritarillinen puhe sai itseni hymyilemään ja varsinkin viimeisellä sivulla Oun sotureiden ilmeet antoivat itselleni naurunaihetta. Esimerkiksi Gin näyttää ihan siltä, että se pyörittelisi silmiään ja Kurotoran ja GB:n katseet viimeisessä ruudussa kruunaavat tilanteen. Kotetsu vaikuttaa hyvin itsevarmalta ja rohkealta pennulta, josta pidän ainakin tällä hetkellä suht paljon.

Tosiaan Weed 35 on yksi sarjan parhaista osista mielestäni. Pokkari sisälsi paljon surua, mutta vastapainona siinä oli myös paljon iloa ja rauhallisuutta. Oli oikein kiva päättää makakisaaga rauhallisiin tapahtumiin, sillä sotakoiriin hyppääminen olisi puuduttanut ainakin itseäni jonkin verran. Toivottavasti ensimangassa pääsemme kuitenkin vähän aloittamaan saagaa saksanpaimenkoirista, sillä tuntemattomuutensa takia tämä saaga kiinnostaa itseäni todella paljon.

Mitä mieltä sinä olet Weedin 35. osasta?