sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Mitä aion hankkia kokoelmaani?

Vaihteeksi hieman keräilyaiheista postausta. Päätin koota hieman ajatuksiani Ginga-tavaroista, joita aion tulevaisuudessa hankkia kokoelmaani joko varmasti tai ehkä.

Varmat hankinnat

Kaikki suomenkieliset Weed-mangat
Itselläni on tällä hetkellä suomimangojen osat 1-20 ja 30-33. Putosin julkaisutahdin kyydistä kiinnostukseni hieman pudottua Gingaan, enkä ostanut uusimpia mangoja. Näin ollen olen yhä jonkin verran pihalla Hougen-saagan kymmenestä viimeisestä osasta. Fanitus kuitenkin nosti päätään jossain vaiheessa, mutten ostanut uusimpia mangoja vieläkään. Päätin kuitenkin makakisaagan alkaessa ostaa uusimmat osat ja näin sain julkaisutahdin kiinni, vaikkakin nuo muutamat osat puuttuvatkin välistä. Uutta saagaa oli kuitenkin hyvä lähteä lukemaan, koska sen tapahtumiin eivät oikeastaan vaikuta Hougen-saagan tapahtumat.

Kaikki suomenkieliset erikoismangat
Tällä hetkellä minulta uupuu yhä suomenkielinen Meteor Gin ja toinen Shin Gaidenin osa. Aion nämä vielä hankkia jossain vaiheessa, koska haluan päästä lukemaan MG:n suomeksi, kuten myös toisen Shin Gaidenin ja eritoten siitä Benizakuran tarinan.
Mikäli esimerkiksi Meishoubu Retsuden joskus käännetään suomeksi, olen päättänyt senkin hankkia itselleni.

Loput GDW-figuurit
Omistan tällä hetkellä seitsemän GDW-figuuria ja olen päättänyt, että aion hankkia ne kaikki joskus kokoelmaani. Niitä on helppo saada ja hinta on suht ok, mutta kuitenkin sen verran korkea, etten viitsi ostaa niitä usein. Joskus haluan kuitenkin nähdä kokonaisen sarjan näitä figuureja, vaikka joukossa on muutamia maanantaikappaleita.

Joitain lasinalusia
Ostin muutama kuukausi sitten Jouji-lasinalusen ja täytyy sanoa, että pidän siitä todella paljon! Siksi aloin miettimään muidenkin lasinalusten tilaamista, jota en ole kyllä vielä saanut tehdyksi. Ne ovat kauniita koristeita ja korkealaatuisia. Eritoten haluaisin GNG-lasinalusia, joita on kuitenkin vähän vaikeampi saada kuin GDW-lasinalusia. Joitain tulen kuitenkin hankkimaan, jos löydän niitä hyvään hintaan jostain.

GNG 2. julkaisu
Rakastan GNG:n eri julkaisuja, varsinkin niiden mahtavien kansikuvien takia! Omistan jo ennestään 2. julkaisusta mangat 8 ja 9, ja juuri tällä viikolla hankin joukkoon osan 5 eräältä yksityiseltä myyjältä. 2. julkaisu on todella kaunis mielestäni ja suht lyhytkin, sillä 10 osaa ei ole paha mangamäärä. GNG:n 3. julkaisussa on myös 10 osaa ja kansikuvat ovat hienoja, mutta pidän silti enemmän tästä toisesta julkaisusta. Päätinkin itsekseni, että aion hankkia joskus tämän julkaisun itselleni kokonaisuudessaan, mutta pikkuhiljaa.

Ehkä-hankinnat

GNG-erikoisjulkaisumanga ja FANG
En ostanut tuota Hopeanuolen ensimmäisen osan erikoispainosta silloin, kun se tuli kauppoihin. Mangan sisältämät värisivut kuitenkin houkuttelevat, mutta kyseisiä mangoja on vaikea löytää enää mistään, lähinnä yksityisiltä myyjiltä niitä voi ostaa. Jos manga tulee joskus vastaan hyvään hintaan, saatan ostaa sen.
Fangin ensimmäinen osa ilmestyi jokin aika sitten, mutta en ole ostanut sitä. Takahashin piirrustusjälki on oikein kaunista siinä, mutta oikeastaan tarina ei houkuta minua. Olisin kyllä kiinnostunut lukemaan sen joskus, mutta mitä arvosteluja luin, niin en ehkä aio hankkia kyseistä sarjaa omaan hyllyyni, vaikka lyhythän se on.

Orion-mangat
Ostin uteliaisuuttani yksityiseltä myyjältä Orionin ensimmäisen osan ja aloin kiinnostumaan tarinasta entistä enemmän. Pidän Orionin kansikuvista ja kerrankin kuviin on päässyt pahiksia! (Weedin ensimmäisen julkaisun kansikuvissa niitä ei näy ikinä, muissa julkaisuissa sentään näkyy) Vaikka Takahashin piirtotyyli ei ole kauneinta enää Orionissa, niin tarina silti kiinnostaa jonkin verran. Tulen ehkä ostamaan lisää satunnaisia mangoja, jos vastaan tulee kohtuuhintaisia. En aio näitä uusina ostaa, sillä 16 euroa mangasta postikulut vielä lisänä on minusta liikaa "tavallisesta", japanilaisesta mangasta.

GNG-lautapeli
Kallis ja hyvin harvinainen oheistuote, jota haaveilen omaan kokoelmaani. En ole tätä metsästämässä ja ostamassa nyt, sillä rahatilanne ei riitä siihen, että laitan muutaman sataa euroa lautapeliin. Jos kuitenkin joskus omaan rahaa tarpeeksi ja törmään hyvänhintaiseen yksilöön, olen pohtinut sen hankkimista. Saa nyt nähdä, miten tulevaisuudessa käy.


Uusin tulokas. Mahtava kansikuva, pidän todella paljon värillisistä GNG-kuvista.
Lisäsin myös Lukijoille-sivulle allekirjoituskuvia foorumeille, jotka julkaisin myös jonkin aikaa sitten Kaksoissolassa.

3 kommenttia:

  1. Kannahtaa ostaa

    t. u know who
    sorrry not sorry

    VastaaPoista
  2. Voih... tuo lsutapeli olis NIIIN mahtava omistaa... rahaa vain on rajallisesti. :, (

    VastaaPoista
  3. Sama thyppi täällä. Tarkoitin kirjoittaa LAUTAPELI en LSUTAPELI.

    VastaaPoista