lauantai 5. huhtikuuta 2014

Haaste: GNG-soundtrack uusiksi

Tähdenlento Blogi julkaisi mielenkiintoisen ja erilaisen haasteen, jossa haastetaan porukka laittamaan GNG:n soundtrackin uuteen kuosiin. Todella hauska haaste ja löysinkin aivan täydellisten säveltäjien musiikkeja!

OHJEET:

1. Käytä ainoastaan yhtä artistia/bändiä. Myös jonkin toisen elokuvan musiikki käy, jos et keksi artistia, jolla on useampi kappale. Tätä valintaa ei tarvitse perustella. Kerro myös genre, jota valitsemasi artisti soittaa (metalli, rock, elokuvamusiikki, klassinen, hip hop, pop...)
2. Valitse kappaleet eri kohtauksiin. Kappaleen ei tarvitse kirjaimellisesti kertoa taistelusta, koirista tai karhunmetsästyksestä, vaan voit käyttää mielikuvitustasi ja huumoriasi! Kappale voi olla myös instrumentaali eli siinä ei ole pakko olla laulua.
3. Perustele valitsemasi kappale lyhyesti (tai pidemmästi jos haluat). Esimerkiksi voit hieman kertoa, miten kohtauksen näet silmissäsi/päässäsi tai miten kohtaus voisi mielestäsi mennä. Kohtauksen ei tarvitse olla tismalleen samanlainen kuin animessa. Halutessasi voit kopioida kappaleiden sanoituksia perusteluihisi havainnollistamiseksi. Voit myös linkittää kappaleen itsessään, jotta lukija voi sen halutessaan kuunnella.
4. Samaa kappaletta saa käyttää max 2 kohtaan. Mikäli valitset saman kappaleen kahteen kertaan, perustele se.
5. Haasta valitsemasi henkilö/t. Haastetta ei ole pakko heittää eteenpäin, jos ei halua. Haasteen voi antaa kenelle tahansa Hopeanuolifanille.
6. Mikäli päätät haasteen tehdä, linkkaa se haasteen antajalle. Haasteen saanut voi käyttää samaa artistia kuin haasteen antanut, jos niin tahtoo.
7. Haastetta saa jakaa eteenpäin muokattuna omanlaisekseen, jos haluaa. Ohjeita ei ole pakko noudattaa orjallisesti. Alkuperäisidea on kuitenkin minun eli Satanican.

HAASTE:

Hopeanuoli animen soundtrack uusiksi!

Artisti: Okami Soundtrackin säveltäjät: Hiroshi Yamaguchi, Masami Ueda, Rei Kondo, Akari Groves
Genre: Pelimusiikki?

En ensin oikein osannut päättää, kenen musiikkia lähtisin sovittamaan GNG-animeen. Rakastan Okami-peliä ja varsinkin sen musiikkeja, joten päätin, että lähden sovittamaan niitä. Musiikkeja on säveltänyt neljä eri henkilöä. Laitan linkit jokaiseen kappaleeseen.


Alkutunnari: Ryoshima Plains
Tunnarin valinta oli yllättävän vaikea, mutta päätin valita Ryoshima Plainsin, koska se on menevä ja aika hyväntuulinen. Siinä on jotain tarmokkuutta ja voin kuvitella Ginin juoksemassa rannalla ja Rikin rinnalla toisten koirien edessä. Tämä on tällainen seikkailumainen kappale.

Hopeanuolen syntymä: Shakuya's theme
Tähän valitsin tällaisen herttaisen ja rauhallisen musiikin. Kyseinen kappale on yhden pikkutytön teemamusiikkina ja se sopii mielestäni aika hyvin tällaiseen iloiseen tapahtumaan. Lisäksi mieleeni piirtyy kuva Ginistä ja tämän sisaruksista Fujin vierellä, vastasyntyneinä vaaralliseen maailmaan, tietämättä tulevasta.

Rikin ja Akakabuton välinen taistelu: Demon Lord Ninetails' Extermination
Taistelumusiikkeja oli oudon vaikea valita, ajattelin, että ne olisivat valittuina jo heti - mutta ei, nämä valitsin viimeisenä! Kohdan 0:40 jälkeen melkein näen jo, miten Riki väistelee perässä juoksevan Akakabuton käpäläniskuja.

Hopeanuolen koulutus: Kozuka Onigirisai
Tämä musiikki soi pelissä silloin, kun on dojolla harjoittelemassa jotain liikettä. Tämä sopii mielestäni täydellisesti Ginin koulutukseen, mutta ei sentään pelkästään sen vuoksi, että se on harjoittelumusiikkia oikeasti. Tässä on kiva rytmi, mutta se ei ole yhtä aggressiivinen kuin "oikeat" taistelumusiikit. Tässäkin on kuitenkin sitä tiettyä taistelemisen makua.

Hopeanuoli saa arvet (taistelu karhuemon kanssa): Red Helmet's Extermination
Ginin ensimmäinen taistelu, johon sopii hyvin menevä musiikki. Tämän musiikin rytmisyys sopii hyvin kuvaan, jossa Gin vilkuilee pelkäävää Daisukea ja pyytää tältä apua. Samalla se sopii hyvin Ginin väistöliikkeisiin, samanlaisiin, millä Rikikin väisteli Akakabutoa. Kappaleessa on myös sellaisia kohtia, jotka sopisivat hyvin siihen, kun karhuemo lyö Giniä otsaan tehden tälle arvet.

Fujin hyvästely: Kamiki Village Sorrowful Custom
Tämä on yksi hyvin kauniista ja hiukan haikeista kappaleista Okamissa. Tämä sopi minusta erittäin hyvin Fujin ja Ginin hyvästelyyn, koska musiikki on rauhallinen ja surullinen. Siinä on kuitenkin sellaista tiettyä sävyä, joka ikään kuin käskee lähtemään - niin kuin Fujikin teki Ginille.
Todella kaunis kappale.

Hopeanuoli tunnistaa Rikin isäkseen: Kushinada's Determination
Kappale, joka saa päähäni kuvan kohtauksesta, jossa Gin miettii mielessään omaa isäänsä, jonka näki putoavan rotkoon ja kuolevan. Samalla näen, miten Riki ja muut koirat tuijottavat Giniä, ehkä hieman epäuskoisina pennun väitteistä.

Hopeanuoli liittyy Suuren Johtajan laumaan: Northern Country Kamui
Tämä kappale sopii mielestäni hyvin juoksuun. Samalla siinä on kuitenki jotain sävyä, joka saa mieleeni kuvan Rikistä, joka ulvoo merkkinsä ja koirat jakaantuvat. Gin vilkaisee vielä taakseen ja Riki nyökkää tälle. Sitten koirat lähtevät omiin suuntiinsa ja aloittavat pitkän juoksunsa.

Taistelu Tiikeriveljesten ja Mossin kanssa: Spirit Extermination
Tätä oli vaikea valita, mutta päädyin kuitenkin tässä tapauksessa tähän kappaleeseen. Tämä on Okamin perustaistelumusiikki ja menevyytensä takia sopii hyvin GNG:n taisteluihin myös. Kappale menee hyvää tahtia, se ei ole liian nopea eikä liian hidas ja tempo vaihtelee. Koska Tiikeriveljeksiä vastaan käydyt taistelut eivät niinkään olleet mitään kovin raakoja tai meneviä taisteluja, sopii tällainen vähän hitaampi.
Nopea rytmi ja rummutus taas tuo mieleeni kuvan koirista, jotka juoksevat pakoon Mossin vierittämiä kiviä. Kappaleen hidastuessa kivet osuvat koiriin, muun muassa Beniin.

Igat & kogat: Twin Devils
Jo pelkästään nimenkin puolesta tämä kappale sopii hyvin igoille ja kogille, oikeille verivihollisille. Kappale on nopeatempoinen, mutta vähän hitaammissa kohdissa se muistuttaa minua kogien ja igojen taistelusta, jossa Hayaton isoveli hukuttautuu ja Hayato itse hyppää ansakuoppaan.

Benizakura: The Eight Dog Warriors' Theme
Kappale on kahdeksan koirasoturin tunnuskappale ja se sopii täydellisesti Benizakuralle, myös nimensä puolesta. Maailman vahvin koira, joka oikeastaan on aika rauhallinen luonteeltaan. Kappaleesta kuvastuu myös kunnioittavaa sävyä, joka sopii paremmin kuin hyvin kokeneelle taistelukoiralle.

Benin ja Crossin hyvästit: Promise
Tähän kohtaukseen täydellisesti sopiva. Kappale on surullinen ja sopii hyvin Benin ja Crossin hyvästeihin. Pennut juoksevat Benin luokse, mutta Cross käskee häntä menemään taisteluun. Lopulta tanskandoggin mentyä Cross itkee ja tämä kappale voisi hyvinkin soida taustalla.

Suuri Taistelu: The Sun Rises
Ehdottomasti Okamin paras kappale mielestäni, joka sopii hyvin myös Suureen taisteluun. Tähän olisi ehkä sopinut vähän paremmin joku ei niin "hyväntuulinen", mutta päädyin kuitenkin tähän. Kappale myös soi Okamin päävihollisen lopputaistelussa, johon se sopii, koska päähenkilö saa voimansa takaisin. Se sopii kuitenkin myös tähän, vaikka taistelussa tapahtuu monia kuolemia.

Voitto!/Loppumusiikki: Okikurmi the Hero
Jouduin miettimään tätä loppumusiikkia muutamankin vaihtoehdon väliltä, mutta päädyin tähän. Musiikki alkaisi soimaan vasta Rikin kuoltua ja Benin alettua ulvomaan, aivan niin kuin Shouri no Utakin alkaa. Tämä on menevä, mutta myös päättäväinen ja hyväntuulinen. Koirat ovat viimein voittaneet ihmissyöjäkarhun ja voivat juhlia valoisaa tulevaisuutta.


1 kommentti:

  1. Kiitos, kun otit haasteen vastaan :) hyviä valintoja olit tehnyt ja perustelut olivat hyviä.

    VastaaPoista