keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

GDW: Inhokkihahmoni animessa

Toisin kuin Hopeanuolessa, Weedissä itselläni on monta inhokkihahmoa. Näistä olen esitellyt tässä viisi.
Hahmot eivät kuitenkaan ole huonous- vaan aakkosjärjestyksessä!

Kamakiri


Punnitsin hetken aikaa Hougenin ja Kamakirin välillä, mutta jälkimmäinen voittaa inhokkihahmoissa. Kamakiri on luonteeltaan inhottava ja raukkamainen. Hän kuului Yukimasan laumaan, mutta nousi tätä vastaan ja teki vallankaappauksen tappamalla johtajan. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen seikka, joka tekee hahmosta inhokin vaan antaa siitä kieron ja ovelan kuvan. Oveluus ja viisaus ei kuitenkaan ole Kamakirin valtti, sillä tämän jahdatessa joukkoineen Rocketia ja jäädessään "ansaan" laaksoon he menevät täydellisesti Weedin joukkojen huijaukseen monista sadoista koirista. Tämä kohtaus on melko typerä, sillä ei muutaman koiran ympyrään juoksemisesta kuulu niin kova ääni, että se kuulostaisi monien laumojen saapumiselta.
Kamakirin yritys nuoleskella Hougenia jatkuvasti aiheuttaa myös vain inhotusta hahmoa kohtaan.

Hahmon rotu ja ulkonäkö eivät ole inhokkihahmon tekijöitä, irlanninsusikoirat ovat suuria ja komeita koiria. On myös kiva, että vihollisena on erinäköinen koira kuin yleensä, vaikka välillä toivoisin akitan näköistä vihollista tasaamaan akitojen ja muiden pystykorvien hyvän mainetta.

Bingon Kamakirin kohtalo on karmea ja vaikka tämä on luonteeltaan inhottava, ei tämä olisi ansainnut noin karua kohtaloa mielestäni. Tästä lisää myöhemmin.

Mel


Nuori Mel on yksi inhokeistani, ollut aina. En pidä hahmon pelkuruudesta ja siitä, miten Mel haluaa koko ajan olla kuin Weed. Hahmo ei oikeastaan yritä olla oma itsensä, vaan pitää Weediä esikuvanaan johon haluaisi samaistua lähes kokonaan, koska Melin mielestä Weed on niin mahtava.
On tavallaan hyvä, että Mel ei kuitenkaan ole ihan jämähtänyt avuttomaan pennun rooliin vaan saa esimerkiksi saalistettua itse. Silti Gajoun tapahtumat saavat aikaan vain huokailuja ja päänpudistuksia, kun noutaja juoksee ulvomaan varoituksen muille - johdattaen näin viholliset suoraan luokseen.

En pidä kultaisestanoutajasta muutenkaan rotuna, joten lisäpisteitä ulkonäkönsä tai rotunsa puolesta Mel ei saa.

Reika


Jälleen yksi avuttomista nartuista, josta ei ole muuta kuin harmia. Reika on rasittava hahmo ja inhoan sitä, koska osiksi tämän takia Gin ja John jäivät kiinni. Lisäksi sitä suojellaan kuin se olisi joku tärkeäkin hahmo, vaikka koira on vain satunnainen kulkija. Johnkin uhrautuu ja vain sen takia, että Reika saataisiin turvaan. Miksei narttu lähtenyt juoksemaan pois? Miksi se tarvitsi Hiron saattamaan, vaikka itse oli täysin hyvässä kunnossa? Oikein ärsyttää Japanin kulttuuri tässä asiassa, että naiset ovat vain tyhmiä ja heikkoja.

Ehkä ainut hyvä, mitä Reika teki, oli Hougenin puskeminen jokeen - mutta sieltäkin se piti pelastaa.

Rocket


Yksi inhokeistani, itse asiassa ollut lähes aina. En vain pidä Rocketin luonteesta yleisesti ja senkin Weedin jumalointi on rasittavaa.
On hassua, miten helposti Rocket halusi vaihtaa puolta. Sitä ennen tämä auttoi Hougenia vangitsemaan Ginin ja Johnin, sen jälkeen tämä ihastuukin Weediin ja haluaa tämän laumaan.

Hahmon ulkonäkö on suorastaan kamala, borzoit ovat ihan kivan näköisiä, mutta ei Rocket. Hahmon silmät ovat ehkä pahimmat, niiden ansiosta koira näyttää pehmolta ja tyttömäiseltä. Jumalattoman pitkä kuonokin on todella tyhmän näköinen niiden huonoimpien piirtäjien piirtämänä.

Weed


Hopeanuolen seuraaja, joka on raastanut hermojani jo ensimmäisistä hetkistä asti. Onneksi hahmo ei ole niin ärsyttävä mangassa kuin animessa, mutta koska käsitellään animen hahmoja, Weed joutuu tälle listalle automaattisesti.

En vain jaksa ymmärtää Weedin "oikeudentajua", jota kaikki hahmot ihailevat. Minusta Weed ei ole lainkaan oikeudenmukainen, kun tullaan vihollisten henkien säästämiseen.
Palataan Kamakirin kuolemaan: Weed antoi laumalaistensa hakata koiran henkihieveriin, Hiro toimi kastroijana ja Kamakirin hampaatkin katkaistiin. Mitä oikeudenmukainen Weed tekee? Jättää Kamakirin henkiin, koska se on niin kultainen teko! Kamakiri taidettiin nokkia elävältä taivaalla lentäneestä korppiparvesta päätellen. Kaiken lisäksi yritetään toimia kultaisina hyviksinä ja ehdotetaan, että Kamakirin kannattaa lähteä etelään, koska voi pyydystää hiiriä ilman kulmahampaitakin. Anteeksi mitä?

Weed myös jätti ammattitappajat Lecterin ja Thunderin henkiin, mutta ne yrittivät silti tappaa tämän. Luulisi, että tämä kertoisi jo jotain Weedille vihollisista - kaikki eivät muutu kilteiksi vain säästämällä hengen.
Myös Hougenin ja Weedin taistelu on suorastaan kamalaa katsottavaa loppua kohden. Gin käskee poikaansa antamaan armoniskun ja on itse valmis siihen, mutta Super Weed alkaa puhumaan oikeudenmukaisuudesta ja siitä, ettei ketään tulisi satuttaa ja tappaa. Niin, Hougeninkin kallo oli murtunut tuossa vaiheessa. Haluaisin kyllä nähdä, miten Weed reagoisi, jos tämä itse olisi Hougenin paikalla.

Lisäksi ärsyttää muiden koirien Weedin jumalointi ja se, miten Weedin sanotaan koko ajan olevan kuin Gin. Minusta ei tasan ole niin, sillä Gin ei toiminut noin väärin oikeudenmukaisuudesta puhuttaessa, tämähän olisi tappanut Hougeninkin.
Kovaa tekstiä, mutta Weed rasittaa hahmona hyvin paljon. Kaiken lisäksi se on vielä hyvin sinisilmäinen ja uskoo pienimmätkin valheet lähes täydellisesti.

Muita inhokkihahmojani ovat Hougen ja Hiro.

Kuka on sinun inhokkihahmosi GDW-animessa?

14 kommenttia:

  1. Hoo, sinulla oli paljon eriäviä mielipiteitä, joista tykkäsin.

    VastaaPoista
  2. Pilkun viilausta, mutta Mer on Mer eikä Mel (on lyhenne tämän nimestä joka on siis Mercedes).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mel on minulle ollut aina Mel (ja niin se on muuten Gingapediassakin) ja mieluummin käytän itselleni tuttua nimeä. Uskon, että jokainen kyllä tietää kenestä puhun, jos sanon Mel enkä Mer.

      Poista
    2. Mer taitaa muutenkin tulla siitä ettei Japanissa ns. ole L-kirjainta. Esimerkiksi Blue lausutaan Buru.
      Ja varmaan GDW anime suomentaessa ajateltiin Mel olevan helpompi katsojalle.

      Itselle se on aina Mel. Ja loppuun totean, että olen samaa mieltä kanssasi näistä hahmoista ja heidän luonteistaan!

      Poista
    3. Sitä itsekin olen ajatellut, kun olen kuunnellut animessa nimien ääntämistä.

      Kiva kuulla, että olet samaa mieltä. :)

      Poista
  3. Gingapediassa voi olla vaikka millaista tietoa, koska sitä voi melko vapaasti muokata. Mer on kuitenkin hahmon nimi virallisesti ja ainakin itse tykkään käyttää virallisia ja oikeaoppisia nimiä. Mutta on totta, että kaikki varmasti ymmärtävät kenestä hahmosta puhutaan vaikka sanoisikin Mel. Tehköön jokainen valintansa itse millä tavoin hahmoa kutsuu, pääasia että muutkin ymmärtävät kenestä puhutaan. Mainitsin asiasta siksi koska en ollut varma oliko tuo sinun tiedossasi ja näin ollen olisin levittänyt uutta tietoa, olisi se sitten muuttanut tapaasi kutsua hahmoa tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Gingapediaa kyllä valvotaan tarkasti ja sieltä lähtee tuollaiset väärät tiedot aika nopeasti pois. Ja siellä lukee Mel (tai Mer), että sen puolesta molemmat nimet olisivat ihan oikeat.
      Mutta kyllä, olen tiennyt nimen käännöksestä sitten siitä ajasta, kun Weediä alettiin suomentamaan. Se ei vain ole tuntunut oikealta suuhuni.

      Poista
  4. Weedistä ja Rocketista olen täysin samaa mieltä. Rocketiin en voisi ikinä laumassa luottaa tämän vaihtaessa puolta niin äkkiseltään, enkä varmasti antaisi koiralle niin korkeaa asemaa kuin missä se ilmeisesti Weedin laumassa on. Weedissä ja Ginissä en näe muuta yhteistä kuin ulkonäön, joskin Takahashin tyyli on sarjojen välillä muuttunut niin paljon että nuori Gin näytti aikoinaan melkoiselta karpaasilta superkawaii-pallopäiseen Weediin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takahashin vanha tyyli on kyllä todella hieno, Ginkään ei tosiaan näyttänyt miltään pehmokoiralta, ei kyllä yksikään hahmo karhut mukaan lukien.

      Poista
  5. Mukava kuulla inhokkejasi, mutta minä olen eri mieltä Melin ja Reikan kohdalla - olen aina ollut, enkä ymmärrä Melin päällensä saamaa vihaa. Mielipiteet ymmärrän, kaikilla on erilaiset mielipiteensä, mutta itselleni Reika ei ole ärsyttävä hahmo, pikemminkin toinen lempinartuistani koko Gingassa. Mel pitää Weediä roolimallinaan koska se on vielä nuori pentu ja Reika ei taistele koska se on entinen kotikoira - eivätkä kotikoiria ole opetettu taistelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös eriäviä mielipiteitä!

      Itseasiassa Mel on vanhempi kuin Weed, eli se on vieläkin nuorempi pentu. Melin ihailuja kuitenkin seuraa myös muiden koirien Weedin yltiömäinen palvonta, joka minua ottaa päähän.

      Reika tosiaan on entinen kotikoira, mutta odotankin, että nimenomaan entisenä lemmikkinä sen on pitänyt oppia elämään vapaana ja hankkimaan itse ruokaa. Tähän yleensä sisältyy myös itsepuolustus vierailta koirilta, mutta Reika ei tunnu oppineen sitäkään, mikä laittaa ainakin minut kyseenalaistamaan nartun selviytymistaidot. Sehän toi Ginille, Akamelle ja Johnille koiranruokaa, joka minulle lähinnä kertoo sen, ettei Reika osaa saalistaa ja se turvautuu yhä ihmisiin, joko varastamalla tai kerjäämällä niiltä ruokaa.

      Poista
    2. Missä sanotaan Merin olevan Weediä vanhempi?

      Poista
    3. Gingapediassahan lukee, että Mer on 2v Weedissä mutta Weed on 2v vasta Orionissa?

      Poista