Lähde |
Ouun ylivoimainen armeija on nyt vuorostaan saartanut Venäjältä saapuneet sotakoirat. Weed käskee Victoria antautumaan, mutta kokenut sotakoira iskee välittömästi ja onnistuu pakenemaan joukkoineen. Pian alkaa armoton takaa-ajo...
Viime osan tapahtumista en osaa tällä hetkellä sanoa, sillä en ole lukenut osaa ollenkaan. Olen taas menettämässä mielenkiinnon Weediin. Sotakoirasaaga vaikutti oikein hyvältä alkuun, mutta nyt koirat ovat vain seisoskelleet ja vähän tapelleet muutaman osan ajan. Alkaa ottamaan päähän melkein turhien osien osto, kun tapahtumia olisi voinut ihan hyvin tiivistää pienempään pakettiin. Edellinen osa löytyy kyllä kaapista, mutta sinne se on jäänytkin. Enköhän tämänkin osta, ettei se unohdu, mutta lukemisesta en tiedä.
Ihmetytti alusta alkaen, kun kuulin että Weed on 60-osainen, miksi Hougen-saaga kesti puolet sarjasta, loput osat täytti makaki-, Venäjän sotakoirat- ja hybridikarhu-saagat? Makakien aikanahan selvisi, että Weedillä on Yukimuran lisäksi Joe-niminen veli, mutta sen luultiin kuolleen. Olihan se ajatuksena kiva, että selvisi vasta paljon myöhemmin, ettei Joe ollutkaan kuollut, mutta mielestäni oli hassua venyttää sarjaa siksi. Välillä on tullut mieleen, onko Takahashilla sarjaa tehdessään tarkoituksena voittaa itselleen aikaa, kun on pohtinut miten seuraava luku jatkaa tarinaa, ja inspiraatiota odotellessa sitten tulee sivukaupalla lukuja, jossa juoni ei paljoa etene. Ihan kiva on, että on silloin tällöin kohtia, joissa ei tapahdu hirveästi mitään, kunhan ne ei lukukaupalla kestä.
VastaaPoistaSamaa mieltä olen. Tuntuu tosiaan, että kunnon tajua juonesta ei ole aluksikaan ollut ja sitten on vain piirretty monta osaa tuollaista turhaa seisoskelua varten. Tai sitten ollaan haluttu rahastaa, koska fanithan ostavat oli se sitten miten tylsää. (Itseäni houkuttaisi jättää sarja ostamatta, mutta kun haluan tietää mitä tapahtuu kun näin omalla äidinkielellä voi lukea, niin pakko ne on joskus hankkia...)
Poista