Weedin 45. osa Mossin perintö on ilmestynyt tänään!
Moss taistelee yksin sotakoiria vastaan. Vanha soturi on päättänyt uhrata henkensä ystäviensä puolesta. Aramin yksikkö iskee Ouun pääarmeijan kärkijoukkoon yllättävin seurauksin...
Viime mangassa Weed viimein lähti joukkojen kanssa matkaan kohti Hokkaidoa, Gin joukkoineen jäi saarroksiin kapeaan kuiluun, Samu pääsee sotakoirilta pakoon sekä Moss jää yksin taistelemaan sotakoiria vastaan.
Kansikuva yllätti minut, sillä siinä on sama valokuva kuin japanilaisessa mangassa. Veikkaan, ettei kunnon valokuvaa olisi varmaan saatu otettua kantea varten, sillä tuossa pitää sommitella aika tarkoin. Nyt se näyttää ihan hyvältä, vaikkakin puu näyttää aivan jättiläismäiseltä, kun vertaa Akameen. Erilainen kansikuva, pidän tästä, vaikkakin ylläoleva kuva on todella huonolaatuinen ja omin silmin nähtynä manga näyttää paljon paremmalta.
Tätä osaa en välttämättä tänään saa heti käsiini, koska minulla ei ole autoa käytössä, mutta lähipäivinä kuitenkin. En ole kahdesta edellisestäkään mangasta tehnyt vielä mielipidekirjoituksia, todennäköisesti linkitän mielipiteitäni taas Kaksoissolasta ja teen avatareja kuten tavallisesti. Suurin syy siihen, miksen ole tehnyt mielipiteitä, on se, että yritän skannata aina mielenkiintoisia kuvia postausta sekä avatareja varten enkä ole sitä nyt tehnyt. Oikeastaan minun Weed 44 on yhä isälläni enkä ole päässyt kuin lukemaan sen kerran, joten siksi postauksetkin ovat jääneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti