keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Meishoubu Retsudenin suomikansi

Aikaisemmin uutisoitiin siitä, että ennen joulua julkaistaan suomeksi tietokirja Meishoubu Retsuden ja ensi vuoden alussa Kacchu no Senshi Gamu kahdessa osassa. Nyt Weedin alkupäästä kertovan tietokirjan suomikansi on julkaistu.

Lähde

Minun täytyy myöntää pettyneeni tähän kansikuvaan. Odotin oikeasti jotain hienoa kantta, jotain joka olisi ehkä muistuttanut vähän japanijulkaisun kantta. Kuva sanottiin otettavan taidekirjasta, mutta tämä kirkkaankeltainen on aika radikaali värivaihtoehto minun mielestäni. Itseäni se ainakin melkein sattuu silmiin, vaikkei kansi välttämättä ole yhtä kirkas painettuna.
Ensimmäisenä itselleni tuli tästä kannesta mieleen Weedin suomijulkaisujen värikannet. Niissä on todella kirkkaat värit taustalla ja inhosin sitä jo silloin kun niitä ilmestyi. Ovat ne nyt vähän siedettävämpiä silmään, kun niihin on tottunut, mutten siltikään pidä niistä vielä. Ne näyttävät jotenkin laiskasti muokatuilta ja niin näyttää tämäkin. Hopeanuolen siniturkkinen poika muuttuikin nyt keltaiseksi. Taustalla olevat tummanruskeat pilvet näyttävät jotenkin oudoilta ja minusta kannen taustaväriksi olisi sopinut paremmin ehkä joku vaaleanruskea. Ja hahmot olisi saanu jättää enemmän oman värisiksi.

Kultainen WEED-teksti on ihan kivan näköinen, mutta itse kuvasta on vielä negatiivista sanottavaa. Tietokirja kertoo taisteluista aina sinne Hougenin ilmestymiseen asti. Kirjan nimi on Taisteluiden aika. Ja kansikuvassa päähenkilö seisoo auringonlaskussa hymyillen.
Kerta koko tietokirja kertoo lähinnä vain taisteluista, niin olisi ollut kiva myös nähdä taistelua kansikuvassa. Esimerkiksi japanilaista kantta olisi voinut hyödyntää ideana, siinä taustalle on liitetty kuvia mangasta ja siinä taistellaan Kaibutsua vastaan. Keskelle on laitettu värikäs Weed ja minusta se on oikein kiva kansiratkaisu.
Toinen idea olisi ollut ottaa suoraan sieltä taidekirjasta kuva, jossa Kaibutsu seisoo Gajoun päällä ja tappaa koiria. Siihen olisi voinut liittää sitten Weedin kasvot, koska onhan ne pakko olla joka pokkarissa. Mielestäni tämä hempeä ja rauhallinen kuva ei siis oikein sovi tietokirjan teemaan, joka on vahvasti koirien taisteluissa.

Kai tähänkin kanteen ajallaan tottuu, mutta tällä hetkellä ainakin karsastan sitä melkoisesti. Aion kuitenkin hankkia tämän teoksen hyllyyni, sillä en ole päässyt tutustumaan Meishoubu Retsudeniin ollenkaan, sitä kun en japaniksi omista.
Tämä tietokirja siis ilmestyy kirjakauppoihin 12. joulukuuta 2014. Sitä voi hyvin toivoa vaikka joululahjaksi, jos ei pääse ostamaan sitä ennen jouluaattoa.

Aloin miettimään hieman tulevia Gamun kansia tämän suomikannen myötä ja toivon totisesti, etteivät ne ole tällaisia samanlaisia kirkkaita värikansia. Nekin kannet pääsemme todennäköisesti näkemään vasta ensi vuoden puolella riippuen ihan siitä, julkaistaanko ensimmäistä Gamua tammikuussa vai meneekö se sen yli.

Mitä mieltä sinä olet Meishoubu Retsudenin suomikannesta? Minkälaiseksi olisit tehnyt sen, mikäli olisit saanut olla päättämässä siitä?

2 kommenttia:

  1. Olen kyllä minäkin vähän pettynyt. Kansi olisi ollut paljon parempi, jos se olisi ollut värikkäämpi. Tosin en tiedä, olisiko se silloin ollut liian samanlainen Weed -sarjan muiden kansikuvien kanssa. Noh, kuitenkin.. Tuo keltainen on muuten ihan kiva, mutta sitä on ihan liikaa! Se tekee kannesta tosi oudon näköisen ja jollain tapaa pilaa sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keltainen tausta tosiaan näyttää siltä kuin se olisi Paintin maalipurkilla vain värjätty keltaiseksi. Pelkät sävyvaihtelut olisivat olleet hyviä, sillä tuo keltainen tausta otsikon takana on pelkkää kirkasta väriä, olisivat laittaneet juuri jotain sävyeroja tai jotain pientä tekstuuria siihen niin olisi ollut paljon parempi.

      Poista