sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ginga-maailman isät

Koska Ginga-sarjassa esiintyy suurimmaksi osaksi uroksia ja miehiä, on isiäkin sarjassa paljon. Gingassa harmillisesti isähahmot jäävät yleensä kaukaisiksi hahmoiksi eikä heillä ja heidän jälkeläisillään ole välttämättä kovinkaan lujaa suhdetta. Silti suurinosa isistä on kuitenkin suojelevaisia jälkeläisiään kohtaan, mikä kertoo heidän kyllä välittävän heistä.

Karhukoirasuvun teemana on oikeastaan aina ollut se, että isä on jossain muualla kuin missä sen pennut. Tämä alkaa jo Rikistä, sillä uros ei tiennyt Gohein mahtavan karhukoiran olevan hänen isänsä. Se selviää vasta, kun Riki tapaa tämän myöhemmin ja kysyy koiran nimeä. Heikko pentu ei uskaltanut kertoa olevansa Shiron pentu, mutta aikuinen koira tiesi kyllä olevansa tämän isä.
Shiro kuitenkin kuolee Akakabuton kynsissä ennen kuin kaksikon välille olisi ehtinyt tulla luja isä-poika-suhde.
Gin tietää isänsä olevan legendaarinen Riki, mutta nuorena pentuna se näkee isänsä lentävän rotkoon Akakabuton kämmenen kautta. Siitä eteenpäin kaikki elävät siinä uskossa, että Riki on kuollut, vaikka tämä oikeasti alkoi keräämään koiria laumaksi Akakabutoa vastaan. Ginin liittyessä laumaan se pitää Rikiä isänään, mutta Rikin muistinmenetyksen vuoksi tämä ei muista Giniä. Kun muisti sitten lopulta palaa, Riki kuolee myös taistelussa ja Ginistä tulee johtaja.

On jotenkin yllättävää, että isän poissaoloa on käytetty niin usein Gingassa, mutta kenties se antaa ideoita ja itse päämäärän tarinalle: pitää etsiä isä. Weedissä Gin lähtee muiden sotureiden kanssa viemään suruvalitteluja Suuressa taistelussa kaatuneiden omaisille. Kolmikon ollessa poissa Gajoulle hyökkää kuitenkin Kaibutsu ja Sakura lähtee Ouusta Lucyn huijauksen takia. Hän synnyttää pentunsa ollessaan poissa ja antaa Yukimuran ja Joen Saheijille. Weed jää nuorimpana pentuna kasvamaan äitinsä suojaan.
Weed lähtee etsimään Giniä ja oikeastaan Hougen-saaga on suurimmaksi osaksi sitä, että suunnitellaan ylipäällikön pelastamista. Kun Gin saadaan sitten viimein oman laumansa luokse, Weed pääsee tutustumaan tähän paremmin. Silti kaksikon suhde vaikuttaa jotenkin jäätävältä, mutta uskoisin sen voivan johtua hyvin siitä, että Gin itse kasvoi ilman isää. Se kyllä antaa isällisiä neuvoja Weedille, mutta jotenkin Gin vaikuttaa tönköltä ja sellaiselta, ettei ehkä ihan tietäisi miten isänä kuuluu toimia. Lisäksi akita käyttäytyi minusta oudosti Weedin kerrottua nähneensä unen mahdollisista sisaruksistaan. Gin vain jää lauman luokse ja päästää poikansa etsimään ehkä kuvitelluita sisaruksia eikä osoita itse niinkään mitään mielenkiintoa mahdollisia pentujaan kohtaan.

Yukimuran kanssa Ginin välit ovat olemattomat, eihän Yukimura ehtinyt tavata tätä kunnolla ennen kuolemaansa. Se kyllä tiesi Weedin olevan sen veli ja näin ollen Ouun entisen ylipäällikön olevan hänen isänsä, mutta Yukimuran kuollessa Gin on vain hiljaa ja avaa suunsa vasta, kun kertoja kertoo ettei Yukimura enää kuullut mitään.
Myöhemmin hybridisaagassa esitelty Weedin ja Yukimuran veli, Joe, on katkera heidän isälleen eikä halua tavata Giniä. Se uskoo, että Gin hylkäsi heidän emonsa eikä se välitä Weedistäkään ollenkaan. Joe kuitenkin lupaa käydä tapaamassa isäänsä kunhan hybridikarhut saadaan kaadettua. Lopulta kaksikko pääsee ihan hyviin väleihin, sillä Joe ja tämän poika Koshiro liittyvät Ouun laumaan ja heidät nähdään Orionissakin.
Joen suhde Koshiroon on kuitenkin hieman erilainen, sillä tämä muun muassa heittää poikansa puuta päin kun tämä rikkoo isänsä käskyjä. Joe silti välittää ainoasta pojastaan.

Myös Orionissa pennut yllätys yllätys joutuvat eroon isästään Weedistä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Weedin ja tämän pentujen välit ovat suht hyvät vaikkakin Orion aiheuttaa päänvaivaa vaikealla luonteellaan. Pennut lopulta löytävät takaisin yhteen ja jäävät asumaan perheensä luokse, mutta koska emme tiedä jatkaako Takahashi Orionin tarinaa, emme tiedä jatkuiko eläminen onnellisena Ouussa, tuskin.

Onneksi Gingassa on myös muita isähahmoja, jotka eivät ole yhtä etäisiä ja tuntemattomia kuin karhukoirasuvun isät. Esimerkiksi Moss on läheinen poikansa Jaguarin kanssa, joka eli tämän kanssa Sumuvuorella ja liittyi sitten muun lauman mukana Ouun joukkoihin.
Chutoran kohtalosta emme tiedä, mutta Kurotora on pitänyt huolen veljenpojistaan ja omista pojistaan. Heidän välillään on vahva side ja uskon, että Chutoran pojat pitivät Kurotoraa kuin omana isänään.
Benin ja Crossin pojat Ken ja Jouji ovat todennäköisesti kasvaneet perheensä kanssa ja lähteneet sittemmin omille teilleen.

Vaikka osa isistä on jokseenkin viileämpiä jälkikasvuaan kohtaan, he kaikki ovat välittäneet pennuistaan. Shiro uhraa henkensä suojellakseen isäntäänsä Goheita sekä poikaansa Rikiä, Riki pelasti Ginin Akakabutolta (vaikka niin varmasti moni urhea karhukoira olisi tehnyt), Gin itkee vuolaasti Yukimuran kuollessa ja kehuu tätä vaikkei ehtinyt vaihtaa sanaakaan tämän kanssa.
Kurotora on valmis uhrautumaan uuden sukupolven vuoksi ja olisi varmasti taistellut kuolemaansa asti Genban joukkoja vastaan, ellei Akame olisi tullut hakemaan tätä pois. Terun isä taasen hakkasi poikaansa, mutta myöhemmin hyökkäsi Lecterin ja Thunderin kimppuun pelastaakseen Terun ja Moss oli valmis tuhoamaan Benin joukon luultuaan poikansa Jaguarin kuolleen.
Myös pahikset ovat osoittaneet välittämistään pennuilleen. Kurojakin sokaisi raivo, kun Chibi putosi Wilsonin ja Crossin kanssa alas rotkoon. Se myös jätti pentunsa Ouun joukkoihin, koska halusi tämän selviytyvän. Weedin loppupuolella hybridisaagassa esiintyvä hybridikarhu on todennäköisesti kahden muun isä ja se välittää pennuistaan hyvin paljon. Uskon myös, että Akakabuto itsekin välitti punaselkäisistä pennuistaan.
Onneksi Gingan isät välittävät jälkeläisistään, vaikkakaan eivät näyttäisi sitä joka päivä teoillaan.

Näiden pohdintojen kautta haluan toivottaa kaikille isille hyvää isänpäivää!


3 kommenttia:

  1. "Terun isä Riku taasen hakkasi poikaansa, mutta myöhemmin hyökkäsi Lecterin ja Thunderin kimppuun pelastaakseen Terun ja Moss oli valmis tuhoamaan Benin joukon luultuaan poikansa Jaguarin kuolleen."

    Tässä kiinnitin huomiota ensimmäiseen kolmeen sanaan. Olen myös nimittänyt Terun isää Rikuna, mutta havahtunut myöhemmin siihen ettei sillä oikeastaan olekaan nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, itselleni on vain jäänyt päähän animesta tuo Riku. Pitänee korjata se myöhemmin, kiitos huomautuksesta!

      Poista
    2. Lisäselvitystä korjaukseen:

      BTW, Riku (lausutaan Rick) oli yksi Kyoshiron miehistä animessa ja on asemaltaan "tärkeä" henkilö, kenties jokin jonne-upseeri kun Kyoshiro käytti sen nimeä. Se ja toinen Kyoshiron koira (Hatch muistaakseni) olivat lähellä kuolla Lecterin ja Thunderin yllätyshyökkäyksessä ellei sitten Rocket ja GB pelastaisi niitä.

      Ihme kyllä että porukat jatkuvasti sekoittavat niitä, koska suomennokset ja tekstitykset animessa eivät olleet koskaan kovin täydellisiä. Mutta sellaispahan tapahtuu joskus niin... :P

      Poista