keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

The Last Wars, luku 53

Pahoittelut, että tässä luvussa on kestänyt! Olen ollut töissä ja aina hyvin väsynyt, joten en ole oikein ehtinyt lukua lisätä blogiin. Tässä se nyt viimein kuitenkin olisi! En ole vielä varma milloin saan perjantain luvun lisättyä, sillä lähden viettämään juhannusta kaverini luokse viikonlopuksi. Voi olla, ettei käännöksiäkään ole vielä silloin, joten saa nähdä.

Pics © Mako, thank you very much!
Translations © Bebop, thank you very much!


Luvun aloituskuva, "Perintö"


Gennai ryntää eteenpäin ja sanoo Tsuyoshille, etteivät karhut ole heidän perässä. Hän myös kysyy, mitä he aikovat tehdä nyt, kun kaikki ovat koossa.

Tsuyoshi on epävarma, joten se kääntyy Molen puoleen: "Hei, Mole. Mitä meidän pitäisi tehdä?"
Mole: "Ai mitäkö tehdä? Ensin meidän pitää päästä täältä pois - ennen kuin tulemme syödyksi."
Gennai: "Mistä me löydämme turvallisen paikan?"
Mole: "Turvallisin paikka on ihmisten luona!"

Ouun koirat ovat järkyttyneitä ehdotuksesta, mutta hetken päästä Unsai toteaa rauhallisena: "Hoh.. Tuo on mahtava idea. Viisas valinta!"

(Katsokaa, kuinka suureksi Gennai on taas piirretty... Plot twist: Izoun emo oli mäyräkoira.)


Mole ehdottaa, että paras paikka on vuorten juurella, Ginin synnyinkodissa eli Fujiwarojen talossa. Pienen pohdinnan jälkeen koirat toteavat sen olevan paras paikka.

Unsai: "Selvä! Me kannamme haavoittuneet. Auttakoon jokainen niin kuin parhaakseen näkee."


Yli puolet Ouun sotureista oli jälleen yhdessä, kiitos Molen perheelle. Perhe ei kuitenkaan tarkoita, että mäyräkoirat ovat tämän pentuja, vaan ne voivat olla esimerkiksi Molen serkkuja niin kuin Hank.

Ouun soturit nousevat yksitellen ylös maasta.

"Au! Ole varovainen!"
"Herra!"
"Oww-ow-owww! Varoisit vähän, koskit haavaani!"
"Anteeksi!"


Kogien Vanhin on yllättynyt siitä, että Orion haluaa kantaa tätä. Orion vitsailee siitä, että tämä piti Vanhinta aina voittamattomana, aivan niin kuin itseään.

Vanhin vastaa nauraen: "Olen iloinen, että voin nähdä sinut viimeisillä hetkilläni..."
Orion: "Älä ajattele noin kamalasti, Vanhin. Niin kauan kuin olen täällä, emme aio kuolla!"
Vanhin vitsailee: "No, sitten annan sinun hoitaa homman, johtaja! Olet hyvin rohkaiseva soturi."


Rigel kantaa selässään haavoittunutta Jeromea, joka pyytää anteeksi sitä, että hänen pitää olla kannettavana.


Sirius taasen kantaa Tesshiniä. 

Tsukikage tai Toshimitsu kävelee Unsain vierellä ja sanoo: "Herra, vanhin... Anteeksi suorasukaisuuteni, mutta minä kadehdin nuorempia."


Unsai myötäilee kogaa: "On tullut aika luovuttaa ohjat nuoremman sukupolven käsiin."
Koga: "Uskotko todella niin, Unsai?"

Unsain mielestä taakan tulee olla nuorempien harteilla, erityisesti nyt, kun nuoret jakavat karhujen aiheuttaman tuskan vanhempien kanssa.

Unsai: "Ikuisuuksien ajan Ouun soturit ovat joutuneet kantamaan menneisyyden perintöä mukanaan."


Kertoja sanoo jotain siihen suuntaan, että nuoremmat kantavat vanhempia selässään aivan kuten vanhemmat ovat kantaneet omien vanhempiensa taakkaa mukanaan koko elämänsä ajan. Se symboloi sitä, että nyt nuoret ottavat taakan harteilleen aivan niin kuin vanhempi sukupolvikin aikanaan otti.


Samaan aikaan Rocket ja Kyoshiro lepäävät vielä joella.

Kyoshiro: "Rocket... Oi, Rocket."
Rocket nousee istumaan: "Mitä nyt, Kyo?"
Kyoshiro: "Aiotko nukkua ikuisuuden? Meidän on aika lähteä liikkeelle!"


Rocket: "Miten niin aika lähteä? Minä olen kunnossa, se olit sinä joka tarvitsi aikaa lepäämiseen!"
Kyoshiro: "Mitä?! Älä syytä toisia! Mennään, idiootti!"
Rocket: "Tsk! Mitä oikein sanoit? Sinä olet se idiootti täällä!"
Kyoshiro: "Mitää? Älä kutsu minua idiootiksi!"

Kyoshiro yrittää painia Rocketin maahan, järkyttyneenä siitä, miten hän voi kutsua tätä idiootiksi.


Rocket huitaisee Kyoshiron pois kimpustaan hermostuneena. "Lopeta tuo hilluminen! Olemme edelleen karhujen alueella!"
Kyoshiro: "Pfff! Joka ikinen kerta..."

Yhtäkkiä Rocket kuulee jotain ja taklaa Kyoshiron maata vasten.
"Ole hiljaa!" Rocket kuiskaa hämmentyneelle kishulle.

(Huomatkaa Kyoshiron viides jalka.)


Valkea hahmo syöksähtää kaksikon ohitse ja pysähtyy joelle juomaan vettä. Hahmo pudottaa suustaan sirpin ja samassa Rocket tunnistaa tämän.


Rocket: "Ah! Akame-herra!"
Akame: "Oh? Mitä te kaksi teette täällä? Olen iloinen nähdessäni teidät kunnossa."
Kyoshiro: "Missä olette ollut, herra?"
Akame: "Etsimässä asetta. Asetta, jota ihmiset käyttävät."


Akame näyttää kaksikolle sirppiä.

Akame: "Tämän avulla vihollistemme päät putoavat alas!" Akame on saanut juotua ja on valmis jatkamaan matkaa. "Vauhtia, mennään! Hyökkäämme täydellä joukolla karhuja vastaan! Kaikki odottavat meitä vuoren juurella."


Sillä välin karhut seisovat yhä kalliolla. Taivas on tummentunut ja ukkonen jyrähtelee.
"Älä sada vielä", Monsoon puhuu taivaalle.


Bob avaa suunsa: "Monsoon-herra, pian sataa kaatamalla! Ouun armeija aikoo hyökätä uudelleen. Aiommeko kastella itsemme litimäräksi odotellessamme?"
Monsoon: "Mitä siitä, vaikka kastuisimme?"
Bob: "Olemme hitaampia liikkeissämme, jos turkkimme kastuu kokonaan."


Monsoon toteaa Bobille: "Me pärjäämme kyllä. Sade ei hidasta meitä."

Samassa pieni tihkusade yltyy rankkasateeksi.


Monsoon: "No niin, ennen kuin taistelemme, kuunnelkaa tarkasti... Voitte jakaa vankilassa olevat koirat keskenänne."
Yksi karhuista: "Eh? Todellako?"
Monsoon: "Menkää ja valitkaa lempikoiranne!"

Karhut säntäävät vauhdilla vankilaa kohti.

Monsoon kääntyy Bobia kohti: "Bob.. Sinä syöt myös. Ymmärsitkö?"
Bob tuijottaa järkyttyneenä pomoaan ja uikuttaa: "Ei.. Älkää pakottako minua! Ugh!.."


Yhtäkkiä yksi karhuista juoksee takaisin Monsoonin luokse.
"Voi ei! Monsoon-herra! Koirat.... Koirat ovat!"

Monsoon tuijottaa alas ja ymmärtää sitten, mitä on tapahtunut. Vankila on täysin tyhjä.

"Helvetti! Ne ovat karanneet!"
"Ne ovat täysin kadonneet!..."

Parin viime luvun piirtojälki on kyllä ollut yhtä pettymystä. Viime luvussa Gennai oli taas karhun kokoinen niin kuin tässäkin luvussa, heti ensimmäisessä kuvassa. Ja tosiaan Izou on saman kokoinen kuin yksi mäyräkoirista. Yhdessä aikaisemmassa luvussa myös Kyoshirolla oli kaksi häntää ja nyt näköjään viisi jalkaakin. Mihinköhän suuntaan Kyoshiro kehittyy vielä myöhemmissä luvuissa?

Nyt joku varmaan valittaa, että ei saisi valittaa piirrosjäljestä, että Takahashi tekee niin kovaa työtä ja sitä pitää arvostaa ja niin edelleen. Piirtojälki on ehkä tärkein elementti sarjakuvassa, joten kyllä sen pitää olla hyvää. Eri asia, jos kyseessä olisi ihan normaali tarina, jossa olisi joku pari kuvituskuvaa vain. Mutta ei tästä sen enempää.

Koirat lähtevät näköjään Daisuken luokse, mitähän siitä seuraa? Ovatkohan pikkukylän metsästäjät päivittäneet aseitaan enemmän nykyaikaan vai ampuvatko kaikki vanhoilla tussareilla yhä? Jos luodit eivät tehonneet oikein Akakabutoonkaan, niin miten ne tehoavat Monsooniin? Entä uskaltaako Monsoon edes lähteä ihmisten ilmoille? Se ei kuitenkaan ole vielä päässyt ihmislihan makuun, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin. Saa nähdä ylipäätään ehtivätkö koirat edes alas vuorilta, sillä karhut kuitenkin nyt huomasivat, että koirat ovat karanneet vankilasta. Niiden luulisi lähtevän perään etsimään niitä.

En oikeasti usko, että pienestä sirpistä on kamalasti apua koirille. Ehkä jotain pienempää karhua ne voisivat vahingoittaa sillä, mutta tuskinpa mitenkään erityisesti. Ellei nyt yhtäkkiä sirppi ole joku hurjakin ase, joka tosiaan katkoo kaularangankin. Tosin vetiväthän ganinitkin toistensa jalkoja katki pelkällä miekan sivalluksella, että eiköhän tämäkin ole sitten mahdollista...

Seuraava luku ilmestyy 24.6.2016

11 kommenttia:

  1. Ei se sirppi katko ainakaan monsoonin päätä irti mutta paljon vahinkoa se saattaa tehdä ennemin se sirppi voi katkoa monsoonin alaistensa kauloja irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä usko sirpin pystyvän kaularangan katkomiseen, mutta Gingassahan kaikki on mahdollista.

      Poista
    2. Ei varmaankin mutta rupesin äsken tässä miettimään että hopeanuolessahan riki jotenkin sai akakabutonin alaisensa pään irti mietin vain siinä että miten se voi olla mahdollista oliko riki niin vahva vai tekikö se tekniikka vain sen.

      Poista
    3. Ei varmaankin mutta rupesin äsken tässä miettimään että hopeanuolessahan riki jotenkin sai akakabutonin alaisensa pään irti mietin vain siinä että miten se voi olla mahdollista oliko riki niin vahva vai tekikö se tekniikka vain sen.

      Poista
    4. Riki käytti Akakabuton alaisiin Shiroi Senkoa (http://wiki.hopeanuoli.com/index.php?title=Shiroi_Senk%C5%8D). Mangan mukaan tekniikka onnistuu, jos olosuhteet ovat hyvät ja käyttäjä osaa sen kunnolla. Eli kyllä Riki oli sekä vahva että tekniikka edesauttoi sitä, että karhuilta lensivät päät irti kuin korkki shamppanjapullosta :D

      Gingapediassa oli aikaisemmin virheellisesti, että Weed olisi käyttänyt myös sitä yhteen hybridikarhuista joka oli hyökätä Jeromea kohti ja Weed tällä tekniikalla sai silvottua varpaita irti karhulta.(Weed käyttää edellä kuvattua pokkarissa 53, sivut 90 - 94, battougan käytöstä mainitaan sivulla 102). Kyseessä kai sitten oli erehdys, koska battougaa ei varsinaisesti näytetä, mutta kyseessä oli todella battouga. Youtube-videosta (https://www.youtube.com/watch?v=3y2ujp-PlpM) kohdasta 03:49 tämä käy ilmi, ylimmän ruudun oikeassa tekstilaatikossa mainitaan battouga, pelkällä battouga-nimellä eikä kokonaan kirjoitettuna eli zetsu tenrou battouga. Vertasin Gingapediasta löytyvää kirjoitusasua tekstilaatikosta löytyvään ja siten olen melko varma, että Weed todellakin käytti battougaa ja Gingapediassa oli alunperin jokin ajatusvirhe.

      Poista
  2. Joku vitsaili, joko foorumissa tai jossakin blogissa, että yhtenä kauniina päivänä Daisuke avaa oven, ja huomaa pihalla olevan lauman koiria (sillä Daisuken luonahan oli siinä vaiheessa Gin, Jouji, Weed, Cross, Sunny, Maru, Bob ja Akamen lapsenlapset), taitaapa sekin letkautus toteutua :D En viitsi uskoa että Monsoon itse menee kovin lähelle ihmisiä, mutta pari kätyriähän voi ilmaantua. Varmaan muut karhut ehkä hoidetaan pyssyillä, mutta kyllä Monsoon saisi tuta, mitä koirat osaavat.

    Pidin Unsain mietinnästä siitä, miten Ouun historiassa nuoret ovat kantaneet edellisen sukupolven perintöä, ja kertojan osuutta siinä, miten tämä nyt nuorten kantaminen haavoittuneita sotureita symboloi tätä.

    Oli kyllä kieltämättä kiva nähdä Kyou ja Rocket pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  3. Gennain on tarkoitus olla jättikokoinen, se on sellainen jo Orionissakin. Isoksi piirretty koira ei siis ole mikään virhe Takahashin osalta. Muutenkin meikä tykkää piirtotyylistä tässä sarjassa (Orion, Sirius, Rigel ja Unsai näyttävät suurimmaksi osaksi meikän silmään hyvin piirretyiltä). On noissa koirien turvissa enemmän syvyyttä ja yksityiskohtaa kuin Weedin lopussa.

    On muuten hyvä, että joku sentään jakelee näikin tarkkoja juonikuvauksia Last Warsista (käännöksineen päivineen) Suomen kansalle. Keep up the good job.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se virhe, jos koko vaihtelee ruudusta ja luvusta toiseen. Kyllähän sen iso pitää olla, mutta välillä se on karhun kokoinen ja välillä taas pienempi, että kyllä lasken sen virheeksi, ettei hahmo pysy saman kokoisena pitkin tarinaa.

      Poista
  4. Seuraavaksi meille varmaankin esitellään kolmikorvainen Kyoshiro :P Noi ylimääräiset hännät ja raajat on suurella todennäköisyydellä virheitä, varmaan Takahashi on miettinyt että toisessa kohtaa häntä/jalka näyttääkin paremmalta, mutta on sitten unohtanut poistaa toisen, "virheellisen" piirretyn kohdan. Onhan Takahashilla ollut aikaisemminkin koirien suhteen tullut kömmähdyksiä, Hiron pennut ovat kuulemma Orionin lopussa samanikäisen näköisiä kuin Weedin pennut ovat, vaikka Hiron pennuilla on vähän enemmän ikää Weedin pentuihin nähden. Piirtotyylin muutos ei ole muuten pistänyt silmääni hirvittävästi, kai sitten se ilmenee paremmin, kun pitelee mangapokkareita käsissään ja vertailee tosissaan kuvia. Tietty piirtojälkeen voi vaikuttaa kiireellisyys, ilmestyyhän tämä viikoittain.

    Jos (ja toivottavasti kun) GtLW:tä julkaistaan suomeksi, onkin sitten kiva muistella, miten sarja alkoi ja mitä kaikkea muistaakaan näistä blogeissa julkaistuista luvuista. :)

    VastaaPoista
  5. Eikö tämä ole kuitenkin siis luku 53? Kun edellinen on 52.

    Tarina vuotaa, ärsyttävää että näinkin hyvä idea (ja tarinan alku) vetistyy sitä mukaa mitä eteenpäin mennään... Ontuu jossain kohti aina välillä...
    mutta kiitos kun meillä on mahdollista seurata! Silti mielenkiinnolla lueskelen. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on 53, virheellisesti näköjään laitoin otsikkoon 54. Nyt se on kuitenkin korjattu ja oikea luku 54 tulee tänään blogiin!

      Poista